Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulutustottumukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulutustottumukset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Elokuun Tilan asiakkaista – ja vähän itsestänikin


Elokuun Tilan elämäntehtävänä on tukea asiakkaitaan mahdollisimman konkreettisella tavalla sekä suunnitelluissa että yllättävissä elämänmuutoksissa, jotka vaikuttavat kotiin ja asumisen arkeen. Lähes puolet asiakkaistani on ollut yksin asuvia naisia, jotka ovat joko muuten vain päättäneet valita yksinkertaisemman elämän tai joiden arjen hallinnan jokin tapahtuma tai tapahtumien summa on tilapäisesti sekoittanut. Monet ovat myös pidemmän aikaa lääkinneet itseään ostelemalla.

Olen halunnut profiloitua erityisesti luovien persoonien ammattijärjestäjäksi, koska tiedän omasta kokemuksestani, millaista se on, kun kaikki mahdollinen on potentiaalista materiaalia. Askartelijat, käsityöharrastajat ja käsityöyrittäjät ovat tavara- ja tilahaasteineen lähellä sydäntäni.

Vahvuuksiani ammattijärjestäjänä ovat kyky kohdata ihmiset ja heidän tunteensa luontevasti vaikeissakin tilanteissa, hyvä ihmistuntemus, vahva intuitio, mutkattomuus, hyvä huumorintaju, luova ongelmanratkaisukyky, ajantasainen kierrätys- ja materiaaliosaaminen sekä luontainen kyky yksinkertaistaa ja selkiyttää. Lisäksi minulla esteettistä silmää, monipuoliset kädentaidot, hyvä värien ja muotojen taju sekä monivuotinen työkokemus somistajana toimimisesta.

Kaiken kaikkiaan korostan palveluissani kokemusasiantuntijuutta ja vertaisuutta asiakkaideni kanssa, minkä vuoksi olen jo pidempään kutsunut itseäni myös toimivan arjen vertaisvalmentajaksi. Olen kertaalleen eronnut naispuolinen, keski-ikäinen ja helsinkiläinen kerrostaloasuja kuten iso osa asiakkaistanikin. Olen isohkon uusperheen äiti ja tiedän kokemuksesta, ettei useampien lasten olemassaolo vielä yksistään ole käypä perustelu tavarapaljoudelle; kuusihenkisellä perheellämme on vähemmän tavaraa kuin monilla sinkuilla.

Olen kulkenut jo pitkään omaa polkuani runsauden rakastajasta kohti mukavuudenhaluista minimalistia, ja matkani sen kuin jatkuu. Harrastan edelleen kirpputoreja ja pidän edelleen valtavasti kauniista vanhoista tavaroista, mutta toteutan näitä asioita eri tavalla kuin ennen. Kolmella sanalla sanoen: tiedän mistä puhun.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Yksinäisyyttä, kuolemanpelkoa ja hyödyttömiä hyvinvointivempaimia

Ostaisitko sinä yli tuhannen euron hintaisen, suhteettoman suurelta kerroskattilalta näyttävän höyrykeitinhässäkän, jonka käyttämiseen tarvitset vähintään keittiöjakkaran, joka vie puolet keittiöstäsi ja jonka jäljiltä kukkakaalit ovat pitkästä valmistusajasta huolimatta raakoja? Yllättävän moni puolalainen eläkeläisnainen ainakin ostaisi.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Katarzyna Trzaska havahtui siihen, ettei hänen eläkkeellä olevalla anopillaan ollut rahaa yhtään mihinkään, mutta kaikenlaisia tarpeettomia huippukalliita vempaimia sitäkin enemmän. Siitä syntyi aihe dokumenttielokuvalle nimeltä Maximum Pleasure, joka esitettiin osana DocPoint-festivaalia Helsingissä 1.2.2015.

Aluksi ohjaaja etsi kuvattavia Varsovasta, mutta kukaan ventovieras ei kuulemma suostunut kameran eteen myöntämään ostelevansa holtittomasti naurettavan hintaisia turhakkeita. Niinpä ohjaaja palasi kotikaupunkiinsa ja huomasi, että myös anopin läheisimmillä ystävättärillä oli sama ongelma. Valkokankaalla esittäytyykin siis Katarzynan anoppi ystävättärineen.


Markkinakoneiston massasälää – exclusively for you


Katarzyna Trzaskan mukaan puolalainen, mafian toimintaa muistuttava aggressiivinen suoramyyntitoiminta on ajanut erityisesti iäkkäämpiä ihmisiä vararikkoon. Osamaksuluotoilla on Puolassa todella pitkät maksuajat, eikä luottojen absoluuttisia tai kuukausittaisiin tuloihin suhteutettuja määriä kontrolloida toistaiseksi mitenkään.

"Valikoiduille kutsuvieraille" hienoissa hotelleissa tarjoiltujen aterioiden lomassa tai kotiesittelyiden kautta myytävien "hyvinvointi"vempaimien hinnat on hilattu huomattavasti vastaavien tuotteiden markettihintoja korkeammalle. Mutta mummot ostavat. He ostavat tunteakseen itsensä erityisiksi, hälventääkseen yksinäisyyttään ja lykätäkseen vääjäämätöntä. Kodit täyttyvät vempaimista pahvilaatikoineen, eikä muuta elämää juuri ole.


Puutteesta yltäkylläisyyteen


Kävin katsomassa Maximum Pleasure -elokuvan kahden ammattijärjestäjäkollegani kanssa. Totesimme, ettei suomalaisia – onneksi – saisi yhtä helposti höynäytettyä ostamaan niin räikeän ylihintaista ja niin räikeän turhaa. 1990-luvun alkupuolella yhtäkkiä päälle ryöpsähtänyt vapaa markkinatalous vaikuttaa olleen puolalaiselle harkintakyvylle myrkkyä.

Suomessa siirtymä puutteesta yltäkylläisyyteen ei ollut yhtä raju, mutta silti elokuvassa oli viiltävän paljon tuttua. Mieleen tuli ostostelevision kulta-aika, jonka jäljiltä suomalaisten nurkissa pyörii edelleen vaikka mitä käsittämätöntä. Ennen kaikkea tavaran haalimisen perimmäiset motiivit ovat meillä aivan samat: ostamme konkretisointia omalle, kenties hyvinkin yksinäiselle olemassaolollemme sekä ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden illuusiota.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Värien nälkä

Ostinpa tässä päivänä eräänä kevätauringossa kylpeneeltä Hakaniemen torilta kimpun keltaisia ruusuja ja toisen kimpun oransseja tulppaaneja.


Kukkia maljakoihin asetellessani mieleeni juolahti, että todennäköisesti melko merkittävä osa ihmisten vaate- ja sisustavaraostoista johtuukin tarpeesta saada ympärilleen jotakin tiettyä väriä, värien nälästä. Ei ehkä sittenkään välttämättä tarpeesta hankkia endorfiiniryöppy nimenomaan ostamalla jotakin tai varsinkaan tarpeesta juuri sille kyseiselle esineelle tai vaatekappaleelle.

Tunnistan itsessäni usein vahvan tarpeen kirkkaalle keltaiselle, oranssille tai pinkille, jotka kaikki ovat voimavärejäni. Syys- ja talvipimeillä voimavärini numero yksi on syvä violetti.




Musta, valkoinen ja harmaa puolestaan ovat perusvärejäni niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin. Näin on ollut jo parikymmentä vuotta, enkä usko tilanteen muuttuvan miksikään.

Minä kanavoin useimmiten värien nälkäni leikkokukkiin ja kynttilöihin, jotka täyttävät tehtävänsä jättämättä jälkeensä mitään muuta kuin voimaantuneen olon. Helppo ja toimiva ratkaisu ovat olleet myös yksiväriset, käyttöä ja pesua vuodesta toiseen kestävät koristetyynynpäälliset, joita vaihdan vuodenajan ja fiiliksen mukaan.

Olen hankkinut myös tarkasti oman makuni mukaisia yksivärisiä sesonkivaatteita voimaväreissäni. Ilahdun vuodesta toiseen kaivaessani syksyllä esille vaikkapa violetit nahkahansikkaani ja violetin kaulahuivin. Kevään puolestaan tuovat kirkkaankeltaiset topit ja huivit.

Itsetuntemus ja itsensä kuunteleminen ovat merkittävä osa paitsi kokonaisvaltaista hyvinvointia, myös kestävää ja vastuullista kuluttamista. Kaltaiseni kolmen lapsen äiti ei tietenkään voi keskittyä vain itseensä, vaan elämää eletään me-muodossa.

Onneksi myös perheeni pitää samoista väreistä - liekö syy vai seuraus, mutta yhtä kaikki niin on. Puolisoni pukeutuu mustaan, harmaaseen ja violettiin. Teini-ikäinen tyttäreni on rakastanut taaperosta asti kirkkaankeltaista, ekaluokkalainen poikani julistaa kirkkaan oranssin olevan lempivärinsä ja kolmevuotias pikkuneiti ei ole vahvan oman tahdon muodostumisen jälkeen muuta päälleen huolinut kuin kirkasta pinkkiä.

Omat värit kulkevat meillä mukana vaatteiden lisäksi myös esimerkiksi kylpypyyhkeissä, hammasharjoissa ja lasten piirustuskansioissa. Ja kun kolmevuotias piirtää perheenjäseniään, iskä on musta, äiti violetti, sisko keltainen ja veikka oranssi. Keskimmäisenä viipottaa tietenkin pirtsakan pinkki pääjalkainen!


maanantai 10. syyskuuta 2012

Tavara on renki, sinä olet isäntä

Näillä mennään?


Koti ja keittiö -lehden numeron 9/2012 alkulehdillä päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen kertoo keittiön suursiivouksesta, jota hän piti yhtenä kesälomansa - ellei koko vuoden - merkittävimmistä saavutuksista.

Tunnistan paremmin kuin hyvin arkisen onnellisuuden, jota päätoimittaja kertoo tuntevansa keittiön kaappien hyllyjen täydellisestä järjestyksestä, jossa mausteetkin ovat aakkosissa. (Minunkin mausteeni ovat aina olleet aaakkosissa! Ja myös vanhempieni mausteet silloin, kun vielä asuin kotona.)

Sielunkumppanuuden tunne hälveni kuitenkin toteamukseen "Arvatenkin olisi mahdollista selvitä elämästä niukemmallakin varustuksella, mutta näillä mennään." Ihan kuin nykykeittiön sadat erilaiset tavarat, ja nykyaikaisen kodin yltäkylläinen varustus ylipäätään, olisi ennalta määrätty ja ylhäältä annettu asia.

Siis miten niin näillä mennään? Päätoimittajankin myöntää, että olisi helpompaa, jos tavaraa olisi vähemmän ja että säilytys on yksi kodin suurimmista jokapäiväisistä haasteista.

Onko hän oikeasti noin vain tavaran vietävissä vai suitsuttaako ainoastaan ammattinsa puolesta säilytyskalusteiden ja -ratkaisujen suunnittelijoita muotoilun aateliksi? Käsitteleehän kyseinen lehden numero nimenomaan työhuoneita ja säilytystä, joten ehkä minimalismin hehkuttaminen siinä yhteydessä olisi sama kuin nakertaisi omaa oksaansa. Mutta silti.

Tavara on renki, ei isäntä


"Kaikessa esinesuunnittelussa on olennaista miettiä, miten se säilytetään. Ja mitä enemmän tavaraa kodeissa pyörii, sitä tärkeämpi asia tämä on." kirjoittaa Koti ja keittiö -lehden päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen. Vastustan ehdottomasti ajattelua, jossa koko ajan lisääntyvälle tavaralle on annettu kaikki valta. Tavaranhan kuuluu olla renki eikä isäntä!

Minusta kaikessa esinesuunnittelussa on ennen kaikkea olennaista miettiä, mihin kutakin esinettä oikeasti tarvitaan vai tarvitaanko lainkaan. Hetikohta sen perään pitäisi miettiä, miten esine hävitetään sitten, kun se tulee tavalla tai toisella, syystä tai toisesta, elinkaarensa päähän.

Säilyttämisen miettiminen on esinesuunnittelussa vuorossa siinä vaiheessa, kun esineuutuudesta ollaan tekemässä aidosti hyödyllistä, kaikin puolin tarkoituksessaan toimivaa, ekologisella tavalla hävitettävää ja niin kestävää, että sitä ihan oikeasti päästään säilyttämään sukupolvelta toiselle.

Sitä, että kodeissa pyörii jatkuvasti enenevässä määrin säilytettävää tavaraa, ei minusta pidä ottaa esinesuunnittelun - tai minkään muunkaan - lähtökohdaksi, saati että sitä erehdyttäisiin pitämään luonnonlakina, jolle pieni ihminen ei mitään mahda.

Säilytystilan lisääminen pahentaa säilytysongelmaa


Kuten viimekertaisessa, vaatehankintojen vastuullisuutta peräänkuuluttavassa blogitekstissäni kirjoitin, useimmiten kaikkiin säilytysongelmiin tarjotaan syyksi sitä, että säilytystilaa on liian vähän.

Tällöin ainoaksi johtopäätökseksi yleensä jää, että säilytystilaa on pakko saada lisää. Kotiin hankitaan aina vain uusia säilytyskalusteita, kunnes se on niin täyteen kalustettu, että hankintalistalle laitetaan seuraavaksi uusi ja isompi asunto.

Pahimmassa ääripäässä ovat ne surulliset, lähinnä kai amerikkalaiset tapaukset, joissa lattiasta kattoon tavaralla täytetty vanha talo on hylätty käyttökelvottomana ja rinnalle on hankittu velkarahalla uusi hiljalleen täyttyvä asumus.

Säilytystilan lisääminen ainoastaan pahentaa säilytysongelmaa jo pienemmässäkin mittakaavassa; varsinaisen ydinongelman eli vääränlaisten kulutustottumusten korjaamisen sijaan yritetään pikaisesti laastaroida epäjärjestyksenä ilmeneviä ulkoisia pintaruhjeita.

Tyhjällä tilalla, erityisesti kaappi- ja pöytätilalla, on taipumus täyttyä, vaikka sitä olisi kuinka paljon. Asuntojen myynti- ja vuokrausilmoitusten hehkutus "runsaasti säilytystilaa" ei siis ole mikään tae taivaspaikasta eikä edes siististä kodista, josta jokainen perheenjäsen löytää nopeasti tarvitsemansa välineet.

Säilytystila on varmaankin yksi maailman yliarvostetuimpia asioita. Minä ainakin olen mieluummin ilman! Meidän perheessämme lähdetään siitä, että säilytystilan määrä kodissamme on yksinkertaisesti vakio: sitä ei lisätä, joten säilytettävän tavaran määräkään ei saa kasvaa. Jos uusia tavaroita hankitaan, jotakin pitää melko pian laittaa kiertoon.

5 omantunnon kysymystä shoppailijalle


Kun tunnet vastustamatonta halua ostaa jotakin, esitä itsellesi seuraavat kysymykset:
  1. Tarvitsenko tätä todella? (Jos vastaus on kieltävä, voit kääntyä tyytyväisenä kannoillasi ja käyttää shoppailuun varaamasi ajan vaikkapa ystävän tapaamiseen tai rauhalliseen kävelylenkkiin kirpeässä syyssäässä. Myöntävästi vastattuasi jatka kysymysten esittämistä.)
  2. Miksi ja mihin tätä tarvitsen?
  3. Onko tämä kaikin puolin sopiva siihen tarkoitukseen?
  4. Mitä teen tälle sitten, kun en enää voi tai halua käyttää tätä?
  5. Mihin laitan tämän kotonani?
Jos esineestä ei ole hyötyä, siitä on haittaa. Ja ne haitat ovat mitä moninaisimpia. Miettikääpä tätä.