sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Yksinäisyyttä, kuolemanpelkoa ja hyödyttömiä hyvinvointivempaimia

Ostaisitko sinä yli tuhannen euron hintaisen, suhteettoman suurelta kerroskattilalta näyttävän höyrykeitinhässäkän, jonka käyttämiseen tarvitset vähintään keittiöjakkaran, joka vie puolet keittiöstäsi ja jonka jäljiltä kukkakaalit ovat pitkästä valmistusajasta huolimatta raakoja? Yllättävän moni puolalainen eläkeläisnainen ainakin ostaisi.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Katarzyna Trzaska havahtui siihen, ettei hänen eläkkeellä olevalla anopillaan ollut rahaa yhtään mihinkään, mutta kaikenlaisia tarpeettomia huippukalliita vempaimia sitäkin enemmän. Siitä syntyi aihe dokumenttielokuvalle nimeltä Maximum Pleasure, joka esitettiin osana DocPoint-festivaalia Helsingissä 1.2.2015.

Aluksi ohjaaja etsi kuvattavia Varsovasta, mutta kukaan ventovieras ei kuulemma suostunut kameran eteen myöntämään ostelevansa holtittomasti naurettavan hintaisia turhakkeita. Niinpä ohjaaja palasi kotikaupunkiinsa ja huomasi, että myös anopin läheisimmillä ystävättärillä oli sama ongelma. Valkokankaalla esittäytyykin siis Katarzynan anoppi ystävättärineen.


Markkinakoneiston massasälää – exclusively for you


Katarzyna Trzaskan mukaan puolalainen, mafian toimintaa muistuttava aggressiivinen suoramyyntitoiminta on ajanut erityisesti iäkkäämpiä ihmisiä vararikkoon. Osamaksuluotoilla on Puolassa todella pitkät maksuajat, eikä luottojen absoluuttisia tai kuukausittaisiin tuloihin suhteutettuja määriä kontrolloida toistaiseksi mitenkään.

"Valikoiduille kutsuvieraille" hienoissa hotelleissa tarjoiltujen aterioiden lomassa tai kotiesittelyiden kautta myytävien "hyvinvointi"vempaimien hinnat on hilattu huomattavasti vastaavien tuotteiden markettihintoja korkeammalle. Mutta mummot ostavat. He ostavat tunteakseen itsensä erityisiksi, hälventääkseen yksinäisyyttään ja lykätäkseen vääjäämätöntä. Kodit täyttyvät vempaimista pahvilaatikoineen, eikä muuta elämää juuri ole.


Puutteesta yltäkylläisyyteen


Kävin katsomassa Maximum Pleasure -elokuvan kahden ammattijärjestäjäkollegani kanssa. Totesimme, ettei suomalaisia – onneksi – saisi yhtä helposti höynäytettyä ostamaan niin räikeän ylihintaista ja niin räikeän turhaa. 1990-luvun alkupuolella yhtäkkiä päälle ryöpsähtänyt vapaa markkinatalous vaikuttaa olleen puolalaiselle harkintakyvylle myrkkyä.

Suomessa siirtymä puutteesta yltäkylläisyyteen ei ollut yhtä raju, mutta silti elokuvassa oli viiltävän paljon tuttua. Mieleen tuli ostostelevision kulta-aika, jonka jäljiltä suomalaisten nurkissa pyörii edelleen vaikka mitä käsittämätöntä. Ennen kaikkea tavaran haalimisen perimmäiset motiivit ovat meillä aivan samat: ostamme konkretisointia omalle, kenties hyvinkin yksinäiselle olemassaolollemme sekä ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden illuusiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti