Tavara on renki, sinä olet isäntä

Näillä mennään?

Koti ja keittiö -lehden numeron 9/2012 alkulehdillä päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen kertoo keittiön suursiivouksesta, jota hän piti yhtenä kesälomansa - ellei koko vuoden - merkittävimmistä saavutuksista.

Tunnistan paremmin kuin hyvin arkisen onnellisuuden, jota päätoimittaja kertoo tuntevansa keittiön kaappien hyllyjen täydellisestä järjestyksestä, jossa mausteetkin ovat aakkosissa. (Minunkin mausteeni ovat aina olleet aaakkosissa! Ja myös vanhempieni mausteet silloin, kun vielä asuin kotona.)

Sielunkumppanuuden tunne hälveni kuitenkin toteamukseen "Arvatenkin olisi mahdollista selvitä elämästä niukemmallakin varustuksella, mutta näillä mennään." Ihan kuin nykykeittiön sadat erilaiset tavarat, ja nykyaikaisen kodin yltäkylläinen varustus ylipäätään, olisi ennalta määrätty ja ylhäältä annettu asia.

Siis miten niin näillä mennään? Päätoimittajankin myöntää, että olisi helpompaa, jos tavaraa olisi vähemmän ja että säilytys on yksi kodin suurimmista jokapäiväisistä haasteista.

Onko hän oikeasti noin vain tavaran vietävissä vai suitsuttaako ainoastaan ammattinsa puolesta säilytyskalusteiden ja -ratkaisujen suunnittelijoita muotoilun aateliksi? Käsitteleehän kyseinen lehden numero nimenomaan työhuoneita ja säilytystä, joten ehkä minimalismin hehkuttaminen siinä yhteydessä olisi sama kuin nakertaisi omaa oksaansa. Mutta silti.

Tavara on renki, ei isäntä

"Kaikessa esinesuunnittelussa on olennaista miettiä, miten se säilytetään. Ja mitä enemmän tavaraa kodeissa pyörii, sitä tärkeämpi asia tämä on." kirjoittaa Koti ja keittiö -lehden päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen. Vastustan ehdottomasti ajattelua, jossa koko ajan lisääntyvälle tavaralle on annettu kaikki valta. Tavaranhan kuuluu olla renki eikä isäntä!

Minusta kaikessa esinesuunnittelussa on ennen kaikkea olennaista miettiä, mihin kutakin esinettä oikeasti tarvitaan vai tarvitaanko lainkaan. Hetikohta sen perään pitäisi miettiä, miten esine hävitetään sitten, kun se tulee tavalla tai toisella, syystä tai toisesta, elinkaarensa päähän.

Säilyttämisen miettiminen on esinesuunnittelussa vuorossa siinä vaiheessa, kun esineuutuudesta ollaan tekemässä aidosti hyödyllistä, kaikin puolin tarkoituksessaan toimivaa, ekologisella tavalla hävitettävää ja niin kestävää, että sitä ihan oikeasti päästään säilyttämään sukupolvelta toiselle.

Sitä, että kodeissa pyörii jatkuvasti enenevässä määrin säilytettävää tavaraa, ei minusta pidä ottaa esinesuunnittelun - tai minkään muunkaan - lähtökohdaksi, saati että sitä erehdyttäisiin pitämään luonnonlakina, jolle pieni ihminen ei mitään mahda.

Säilytystilan lisääminen pahentaa säilytysongelmaa

Kuten viimekertaisessa, vaatehankintojen vastuullisuutta peräänkuuluttavassa blogitekstissäni kirjoitin, useimmiten kaikkiin säilytysongelmiin tarjotaan syyksi sitä, että säilytystilaa on liian vähän.

Tällöin ainoaksi johtopäätökseksi yleensä jää, että säilytystilaa on pakko saada lisää. Kotiin hankitaan aina vain uusia säilytyskalusteita, kunnes se on niin täyteen kalustettu, että hankintalistalle laitetaan seuraavaksi uusi ja isompi asunto.

Pahimmassa ääripäässä ovat ne surulliset, lähinnä kai amerikkalaiset tapaukset, joissa lattiasta kattoon tavaralla täytetty vanha talo on hylätty käyttökelvottomana ja rinnalle on hankittu velkarahalla uusi hiljalleen täyttyvä asumus.

Säilytystilan lisääminen ainoastaan pahentaa säilytysongelmaa jo pienemmässäkin mittakaavassa; varsinaisen ydinongelman eli vääränlaisten kulutustottumusten korjaamisen sijaan yritetään pikaisesti laastaroida epäjärjestyksenä ilmeneviä ulkoisia pintaruhjeita.

Tyhjällä tilalla, erityisesti kaappi- ja pöytätilalla, on taipumus täyttyä, vaikka sitä olisi kuinka paljon. Asuntojen myynti- ja vuokrausilmoitusten hehkutus "runsaasti säilytystilaa" ei siis ole mikään tae taivaspaikasta eikä edes siististä kodista, josta jokainen perheenjäsen löytää nopeasti tarvitsemansa välineet.

Säilytystila on varmaankin yksi maailman yliarvostetuimpia asioita. Minä ainakin olen mieluummin ilman! Meidän perheessämme lähdetään siitä, että säilytystilan määrä kodissamme on yksinkertaisesti vakio: sitä ei lisätä, joten säilytettävän tavaran määräkään ei saa kasvaa. Jos uusia tavaroita hankitaan, jotakin pitää melko pian laittaa kiertoon.

5 omantunnon kysymystä shoppailijalle

Kun tunnet vastustamatonta halua ostaa jotakin, esitä itsellesi seuraavat kysymykset:

1. Tarvitsenko tätä todella? (Jos vastaus on kieltävä, voit kääntyä tyytyväisenä kannoillasi ja käyttää shoppailuun varaamasi ajan vaikkapa ystävän tapaamiseen tai rauhalliseen kävelylenkkiin kirpeässä syyssäässä. Myöntävästi vastattuasi jatka kysymysten esittämistä.)
   
2. Miksi ja mihin tätä tarvitsen?
3. Onko tämä kaikin puolin sopiva siihen tarkoitukseen?
4. Mitä teen tälle sitten, kun en enää voi tai halua käyttää tätä?
5. Mihin laitan tämän kotonani?

Jos esineestä ei ole hyötyä, siitä on haittaa. Ja ne haitat ovat mitä moninaisimpia. Miettikääpä tätä.