Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Elokuun Tilan asiakkaista – ja vähän itsestänikin


Elokuun Tilan elämäntehtävänä on tukea asiakkaitaan mahdollisimman konkreettisella tavalla sekä suunnitelluissa että yllättävissä elämänmuutoksissa, jotka vaikuttavat kotiin ja asumisen arkeen. Lähes puolet asiakkaistani on ollut yksin asuvia naisia, jotka ovat joko muuten vain päättäneet valita yksinkertaisemman elämän tai joiden arjen hallinnan jokin tapahtuma tai tapahtumien summa on tilapäisesti sekoittanut. Monet ovat myös pidemmän aikaa lääkinneet itseään ostelemalla.

Olen halunnut profiloitua erityisesti luovien persoonien ammattijärjestäjäksi, koska tiedän omasta kokemuksestani, millaista se on, kun kaikki mahdollinen on potentiaalista materiaalia. Askartelijat, käsityöharrastajat ja käsityöyrittäjät ovat tavara- ja tilahaasteineen lähellä sydäntäni.

Vahvuuksiani ammattijärjestäjänä ovat kyky kohdata ihmiset ja heidän tunteensa luontevasti vaikeissakin tilanteissa, hyvä ihmistuntemus, vahva intuitio, mutkattomuus, hyvä huumorintaju, luova ongelmanratkaisukyky, ajantasainen kierrätys- ja materiaaliosaaminen sekä luontainen kyky yksinkertaistaa ja selkiyttää. Lisäksi minulla esteettistä silmää, monipuoliset kädentaidot, hyvä värien ja muotojen taju sekä monivuotinen työkokemus somistajana toimimisesta.

Kaiken kaikkiaan korostan palveluissani kokemusasiantuntijuutta ja vertaisuutta asiakkaideni kanssa, minkä vuoksi olen jo pidempään kutsunut itseäni myös toimivan arjen vertaisvalmentajaksi. Olen kertaalleen eronnut naispuolinen, keski-ikäinen ja helsinkiläinen kerrostaloasuja kuten iso osa asiakkaistanikin. Olen isohkon uusperheen äiti ja tiedän kokemuksesta, ettei useampien lasten olemassaolo vielä yksistään ole käypä perustelu tavarapaljoudelle; kuusihenkisellä perheellämme on vähemmän tavaraa kuin monilla sinkuilla.

Olen kulkenut jo pitkään omaa polkuani runsauden rakastajasta kohti mukavuudenhaluista minimalistia, ja matkani sen kuin jatkuu. Harrastan edelleen kirpputoreja ja pidän edelleen valtavasti kauniista vanhoista tavaroista, mutta toteutan näitä asioita eri tavalla kuin ennen. Kolmella sanalla sanoen: tiedän mistä puhun.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Tavaroiden keskellä, matkalla itseen


Elokuun Tilan toteuttamissa koulutetun ammattijärjestäjän palveluissa pyritään tekemään asiakkaan kodista sekä kaunis että arjen prosessien kannalta mahdollisimman toimiva ja turvallinen.

Asiakkaan määrittelemien tavoitteiden mukaisesti tässä käytetään keinoina tavaramäärän vähentämistä, asumisen arjen prosessien ja säilytysratkaisujen uudelleen miettimistä sekä tavaroiden uudelleen sijoittelua ja somistuksellisia elementtejä.

Jos päämääränä on vähentää tavaroita, tilannekartoituksen ja tavoitteiden asettamisen jälkeen aloitetaan käytännön työ jakamalla läpikäynnin kohteena olevat tavarat rivakasti tunnepohjalta plussiin, miinuksiin ja neutraaleihin.


Plussat säilytetään, miinukset laitetaan kiertoon ja neutraaleihin palataan niin monta kertaa uudelleen, että päätös niiden osalta on valmis syntymään. Säilyttämisen perustelu voi olla rakas muisto tai arjessa esillä olevan esineen kauneus siinä missä todellinen käyttötarvekin. Säilytettävien tavaroiden osalta mietitään, mikä olisi säilytettäville tavaroille looginen ja mahdollisimman helppokäyttöinen säilytystapa ja / tai mahdollisimman esteettinen ja toimiva esillepano.

Tarpeettomiksi todettujen tavaroiden kierrätys suunnitellaan asiakkaan toivomalla tavalla ja mahdollisuuksien mukaan myös toteutetaan saman tien. Jos asiakas haluaa laittaa tavaroita myyntiin vaikkapa jollekin nettikirpputorille, tavarat voidaan myös valokuvata läpikäynnin lomassa.

Ammattijärjestäjän palveluiden vaikuttavuudesta


Elokuun Tilassa ei seurata palveluiden vaikutuksia asiakkaiden elämään varsinaisen projektin päätyttyä, ellei siitä erikseen asiakkaan kanssa sovita. Koska Suomessa on ollut koulutettuja ammattijärjestäjiä vasta viitisen vuotta, on toistaiseksi melko mahdotonta sanoa, onko palveluillamme ollut pysyviä vaikutuksia.

Ilokseni monet asiakkaistani ovat kuitenkin kuukausien ja vuosienkin jälkeen viestitelleet, että jonkun pikkuruisen nurkkauksen yhdessä raivaamisesta on lähtenyt liikkeelle kokonaisvaltainen elämänmuutos, joka on ulottunut paljon asumisen arkea pidemmälle.

Kun oppii päästämään irti tarpeettomista tavaroista, oppii samalla keskittymään elämässään kaikkeen siihen, mikä oikeasti on tärkeää: toiset ihmiset, elämykset ja mielekäs tekeminen niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Tämä on tullut monille positiivisena yllätyksenä.

Tavaroiden läpikäyminen yksitellen on sekä fyysisesti että etenkin psyykkisesti niin rankkaa, ettei yhden kaaoksen esine kerrallaan kesytettyään kovin helposti ajaudu toiste samanlaiseen kaaokseen.

Oppimisnäkökulmasta onkin tärkeää, että me ammattijärjestäjät emme tee urakkaa asiakkaidemme puolesta, vaan nimenomaan heidän kanssaan. Erilaisten sairauksien, esimerkiksi sairaalloisen hamstraamisen, osalta tilanne on tietenkin erilainen. Silloin tarvitaan ammattijärjestäjän ylläpitokäyntejä säännöllisin väliajoin.

Koulutettu ammattijärjestäjä avuksi vuosimaksulla


Elokuun Tila ottaa 1.3.2016 käyttöön tunti- ja urakkahinnoittelun lisäksi 970 euron suuruisen vuosimaksun, jonka maksaneella on oikeus yhteensä 20 tuntiin koulutetun ammattijärjestäjän kotitalousvähennyskelpoisia palveluita yhden kalenterivuoden aikana maksusta lukien. Vuosimaksua hyödynnettäessä palveluiden tuntihinnaksi jää 48,50 €, kun se normaalisti on 65 €.

Vuosimaksun maksanut asiakas voi valita palveluiden ajankohdat vuoden varrella oman tarpeensa mukaan, toki Elokuun Tilan yleisen ajanvaraustilanteen huomioiden. Myös yksittäisen palvelutilanteen keston voi valita kahden ja kuuden tunnin väliltä kulloisenkin tilanteen ja käyttämättä olevan tuntimäärän mukaisesti.

Vuosimaksu on järkevä vaihtoehto silloin, kun läpikäytävää tavaraa on erityisen paljon tai raivattavia huoneita on useampia. Vuosimaksu soveltuu erinomaisesti myös muuttojen yhteyteen, jolloin osa palvelutunneista voidaan käyttää vanhassa ja osa uudessa osoitteessa. Lisäksi vuosimaksu on hyvä vaihtoehto säännölliseen seurantaan ja ylläpitoon vaikkapa ikääntyneen, sairaalloisesta hamstraamisesta kärsivän tai bipolaarihäiriöisen asiakkaan kohdalla.

Huomionarvoista on, että ammattilaisen johdolla tehtävän raivausprojektin tarkoitus on helpottaa elämää, ja nimenomaan koko loppuelämää. Kun koulutetun ammattijärjestäjän palveluiden hinnan jakaa odotettavissa olevilla elinvuosilla, satsaus omaan ja perheenjäsenten arkiseen hyvinvointiin on varsin kohtuullinen.

Kodin raivaaminen, tavaroiden läpikäyminen ja vähentäminen sekä uudenlaisten, kestävämpien kulutustottumusten opetteleminen on usein vuosien mittainen prosessi, johon liittyy paitsi käytännön tason probleemia säilyttämisestä ja kuljettamisesta, myös syvällinen henkinen aspekti. Tavaroiden keskellä ihminen on aina jollain lailla matkalla itseensä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Kodin turvallisuutta ja kestävää kehitystä

Olin eilen Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ry:n järjestämässä Kodin turvallisuuden tarkastus -koulutuksessa, jossa käsiteltiin myös meidän koulutettujen ammattijärjestäjien työhön erittäin kiinteästi liittyviä asumisturvallisuuden aspekteja.

Kävimme muun muassa läpi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatimaa, jo nyt varsin kattavaa kodin turvallisuuden tarkistuslistaa. Ehdotin listalle lisättäväksi sisäilmaa ja asuntojen tuhohyönteisiä koskevat kohdat, koska ne liittyvät mielestäni oleellisesti asumisturvallisuuteen. Ehdotustani pidettiin hyvänä, joten seuraavassa tarkistuslistan versiossa nekin on ehkä huomioitu.

Listaa laatiessa ja siitä viestittäessä on keskitytty ehkä turhan korostuneesti ikäihmisiin. On paljon suomalaisia, joiden elämänhallinta tai toimintakyky on heikentynyt muista kuin ikääntymisestä johtuvista syistä. Itse asiassa useimmat asumiseen liittyvistä riskeistä ovat läsnä meidän jokaisen arjessa iän ja erilaisten elämäntilanteiden mukaan eri tavoin painottuen.

Tällä viikolla Elokuun Tila teki vihdoin pitkään työlistalla olleen Kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksen. Yksittäisistä toimenpidesitoumuksista koostuva Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus syntyi vuonna 2013 ja siihen halutaan mukaan kaikki yhteiskunnan toimijat. Onpa hienoa olla mukana tekemässä Suomea sellaiseksi, jollaisen haluaisin sen olevan vuonna 2050!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kriiseistä, elämänmuutoksista ja suurista tunteista

Elokuun Tila täytti tänään neljä vuotta. Leivoin sen kunniaksi ensimmäiset joulutortut, omenatäytteiset tietenkin.

Maailma, ja Suomi sen mukana, on muuttunut neljässä vuodessa paljon – eikä pelkästään parempaan suuntaan. Viime viikkojen ja kuukausien aikana isommat ja pienemmät tragediat ovat saaneet ihmiset puntaroimaan entistä kiivaammin sitä, mikä elämässä todella on merkityksellistä.

Maailmanlaajuisten murhenäytelmien ohella monia ihmisiä on koskettanut esimerkiksi 5.11.2015 Helsingin Sanomissa julkaistu juttu Marika Keräsestä, jonka koti tuhoutui tulipalossa ja jolle omistaminen sen myötä menetti merkityksensä. Vastaanottokeskusten lahjoitustulvan organisoimiseksi puolestaan on perustettu vapaaehtoisvoimin mainion yksinkertainen verkkosivusto Lahjoitukset.fi.

Kriisejä ja elämänmuutoksia


Useimmat asiakkaistani ovat henkilökohtaisen kriisin tai vähintäänkin suuren elämänmuutoksen keskellä. Käsillä voi olla esimerkiksi asunnon myynti, muutto, isoon putkiremonttiin valmistautuminen, esikoisen syntymä, yhteen muuttaminen jonkun kanssa, avioero, yrityksen toiminnan lopettaminen, kuntoutuminen, eläkkeelle jääminen, omaishoitajan rooli, ikääntymisen tuomat muutokset, muutto palvelu- tai senioritaloon tai kuolinpesän läpikäyminen. On työuupumusta, masennusta, aikuisiän ADHD- tai ADD-diagnoosia, aspergerin oireyhtymää ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Usein samaan ajankohtaan osuu monta kompastuskiveä, jolloin jaksaminen joutuu kohtuuttoman kovalle koetukselle.

Asiakaskohtaamisissani näkyy elämän koko kirjo kaikissa väreissään, ja se tekee tästä työstä sanoinkuvaamattoman antoisaa. Rakkautta, iloa, surua, voimattomuutta, onnistumisen riemua, elämää, kuolemaa. Valtavan isoja asioita, joita saan olla jakamassa asiakkaideni kanssa. Kaikki edellä luettelemani tilanteet heijastuvat tai joskus jopa kulminoituvat kotiin, joka voi olla ahdistava vankila ja pakkotyöleiri, voiman ja rauhan tyyssija tai mitä tahansa näiden väliltä. Kodin ja asumisen arjen tilanne voi olla syy, mutta useimmiten se on seuraus. Josta saattaa tulla syy ja niin edelleen. Noidankehän rikkomisessa voi ammattilainen olla korvaamaton apu.

Tavaroita vai elämänlaatua?


Vaikka mitään erityisempää kriisiä tai elämänmuutosta ei olisikaan käsillä, entistä useampi suomalainen tulee näinä päivinä siihen tulokseen, ettei tavarapaljous tuo mukanaan elämänlaatua, vaan itse asiassa laskee sitä monin erilaisin tavoin. Meidän koulutettujen ammattijärjestäjien asiakkaat ovat kuitenkin edelleen ennakkoluulottomia edelläkävijöitä, koska palvelumme ovat vieläkin Suomessa niin uusia: ensimmäiset suomalaiset ammattijärjestäjät koulutettiin keväällä 2011. Itse kävin toisen Suomessa järjestetyn koulutuksen, syyskuussa 2011.

Monet kuuliaiset kansalaiset tuskailevat sen julkisessa keskustelussa jatkuvasti esillä olevan ajatuksen kanssa, että Suomen talouden pyörät pitäisi saada pyörimään kotitalouksien kulutuksen voimalla. Suomessa kotitalouksilla ja niiden ostovoimalla toki onkin merkittävä rooli suotuisan talouskehityksen vauhdittajina, mutta tässä tuskailussa ihmisiltä usein unohtuu, että kuluttaa voi myös palveluita.

Kaikkein kestävintä kuluttamista on lähellä tuotettujen palveluiden ostaminen pienyrittäjiltä. Ei maailman ääristä kuljettamisen ekologista painolastia! Ei aina vain uusien tavaraostosten mukanaan tuomia säilytysongelmia! Ja paikalliset pienyrittäjät perheineen kiittävät jokapäiväisestä leivästään samalla kun koko yhteiskuntamme hyötyy.

Suomalaisten kulutus on onneksi vähitellen suuntautumassa enemmän palveluihin tavaroiden sijaan, ja suomalaiset ovat jo nousseet palveluiden kuluttajina Euroopan keskiarvon tasolle. Hampaat irvessä ja sielu verillä ylläpidetty "Ei tartte auttaa" -asenne on vihdoin murenemassa. Toisaalta kohtaan jatkuvasti myös sen tosiasian, että palveluitani eniten tarvitsevilla ei ole taloudellista mahdollisuutta ostaa niitä. Nopeatahtinen eriarvoistumiskehitys on yhteiskunnassamme sydäntä särkevä tosiasia.

Elokuun Tila, yksi Suomen ensimmäisistä koulutetun ammattijärjestäjän palveluita tarjonneista yrityksistä, merkittiin kaupparekisteriin 16.11.2011. Tänään siitä on tullut kuluneeksi neljä upeiden kokemusten täyteistä vuotta, ja kokemus, jos mikä, on yksi tämän työn tärkeimmistä onnistumisen edellytyksistä. Kiitokset tähänastisesta, matka jatkuu!