Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavaralaji. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavaralaji. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tavaralajikohtaiset ammattijärjestäjän palvelut

Elokuun Tilan palveluihin kuuluvat myös kotitalousasiakkaille tarkoitetut tavaralajikohtaiset palvelut eli inventaariot, joiden kesto on 36 tuntia ja hinta sen mukaisesti 195345 euroa.

Palvelun kesto arvioidaan etukäteen ilmaisessa 20 minuutin puhelinkonsultaatiossa ja mahdollisen sähköpostitse toimitettavan valokuvamateriaalin perusteella.

Läpikäynnin kohteena voivat olla esimerkiksi askartelu- ja käsityötarvikkeet, astiat ja keittiövälineet, kirjat, kodintekstiilit, paperit, sisustusesineet, urheiluvälineet, työkalut, vaatteet tai paperiset / sähköiset valokuvat.

Monipuolinen ja monikäyttöinen palvelukokonaisuus


Tavarainventaariossa käydään asiakkaan kanssa yhdessä läpi pelkästään kyseinen tavaralaji miettien samalla sekä toiminnallisuuden että esteettisyyden kannalta, mikä on säilyttämisen arvoista ja mikä joutaisi tarpeettomana kiertoon.

Kerron objektiivisen ammattilaisen näkemykseni siitä, mikä olisi säilytettäville tavaroille looginen ja mahdollisimman helppokäyttöinen säilytystapa ja / tai mahdollisimman esteettinen ja toimiva esillepano. Näiden toteutus kuitenkin jää inventaarioissa asiakkaan itsensä tehtäväksi.

Tarpeettomiksi todettujen tavaroiden kierrätys suunnitellaan asiakkaan toivomalla tavalla ja mahdollisuuksien mukaan myös toteutetaan saman tien. Jos asiakas haluaa laittaa tarpeettomiksi todettuja tavaroita myyntiin vaikkapa jollekin nettikirpputorille, tavarat voidaan valokuvata inventaarion aikana. Inventaarion yhteydessä voidaan myös laatia työn alla olevasta tavaralajista kirjallinen ja valokuvin varustettu lista esimerkiksi kotivakuutuskäyttöön.

Huonekalujen, taulujen ja sisustusesineiden osalta palveluun kuuluu sisustuksen väri- ja tyylikonsultointi. Samalla kartoitetaan, tarvitsevatko säilytettäviksi tarkoitetut huonekalut kunnostusta tai tuunausta sekä missä ja miten sellainen mahdollisesti toteutettaisiin. Säilytyskalusteiden sisältöä ei tässä yhteydessä käydä läpi.

Väri- ja tyylikonsultointi kuuluu palveluun myös kodintekstiilien ja vaatteiden osalta. Paperi-inventaariossa puolestaan tietosuojaroskat tuhotaan saman tien asiakirjasilppurilla tai etsitään niille paikka, johon asiakas toimittaa ne myöhemmin tuhottaviksi (suuret määrät).

Kuukauden kysymys -arvonnat syksyllä 2015


Kyselin elo-joulukuussa 2015 Elokuun Tilan verkkosivuilla non-stoppina pyörineessä Kuukauden kysymys -arvonnassa, missä kodin eri tavaralajeista ihmisillä on eniten järjestettävää ja / tai karsittavaa. Kerran kuukaudessa arpomani voittaja sai minut avukseen kolmeksi tunniksi juuri siihen tavaralaji-inventaarioon, joka hänen kodissaan oli eniten tarpeen.

Kyselyn tavararyhmät olivat

  • askartelu- ja käsityötarvikkeet
  • astiat ja keittiövälineet
  • huonekalut, taulut ja sisustusesineet
  • kirjat
  • kodintekstiilit
  • paperit
  • työkalut
  • urheiluvälineet
  • vaatteet, kengät ja laukut
  • valokuvat (paperiset tai sähköiset) ja
  • jokin muu tavaralaji.

Joulukuun osallistujien vastaukset jakaantuivat tasan kahtia papereiden ja kodintekstiilien kesken. Saattaapa tosiaankin olla, että monissa kodeissa on joulun ja vuodenvaihteen alla pohdittu nimenomaan näihin tavararyhmiin liittyvää problematiikkaa.

Kun tarkastelin vastauksia koko viiden kuukauden ajalta, ehdottomaksi ykkösselätettäväksi nousivat vaatteet, kengät ja laukut. Kakkossijalle tulivat paperit ja kolmossijalle askartelu- ja käsityötarvikkeet. Työkalut ja urheiluvälineet eivät kuuluneet yhdenkään vastaajan pahimpiin ongelmakohtiin. Muut tavararyhmät saivat tasaisesti ääniä.

Joulukuun Kuukauden kysymys oli tällä erää lajissaan viimeinen, ja arvonta on suoritettu. Lämpimät kiitokset kaikille viiden kuukauden aikana arvontaan osallistuneille!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Aloittaisitko uuden vuoden puhtaalta pöydältä?

Kyselen loppuvuoden non-stoppina Elokuun Tilan verkkosivuilla pyörivässä Kuukauden kysymys -arvonnassa, missä kodin eri tavaralajeista ihmisillä on eniten järjestettävää ja / tai karsittavaa.

Marraskuun osallistujien vastauksissa ilmeni aiempaa enemmän hajontaa: reilu viidennes vastaajista nosti ykköskohteeksi askartelu- ja käsityötarvikkeet. Saman verran vastaajista valitsi jokin muu tavaralaji -vaihtoehdon, jota täsmennettiin mm. kellarissa olevien käytöstä poistettujen tavaroiden kaaoksella ja sillä, ettei yhtä tavararyhmää pysty nostamaan kohteeksi, joka olisi ylitse muiden, koska kaikkien osalta tilanne on yhtä paha.

Loput vastauksista jakaantuivat tasan seuraavien tavararyhmien kesken:

  • astiat ja keittiövälineet
  • huonekalut, taulut ja sisustusesineet
  • paperit
  • työkalut sekä
  • vaatteet, kengät ja laukut.

Marraskuun Kuukauden kysymys -arvonta on suoritettu. Kokeilepa onneasi joulukuun arvonnassa! Voit voittaa koulutetun ammattijärjestäjän kolmeksi tunniksi avuksesi juuri siihen tavaralaji-inventaarioon, joka kodissasi on eniten tarpeen. Eikö olisikin hienoa aloittaa uusi vuosi niin kuvainnollisesti kuin konkreettisestikin puhtaalta pöydältä?

Arpaonnen kohdalle osumista odotellessa voit lähteä liikkeelle myös varaamalla ensin ilmaisen 20 minuutin puhelinkonsultaatioajan. Kartoitetaan yhdessä tilanteesi ja katsotaan, miten voin olla avuksi juuri sinulle!

Tutustu palveluihin

Varaa aika

maanantai 2. marraskuuta 2015

Miten olisi perinteistä pitkävaikutteisempi joulusiivous?

Kyselen loppuvuoden non-stoppina Elokuun Tilan verkkosivuilla pyörivässä Kuukauden kysymys -arvonnassa, missä kodin eri tavaralajeista ihmisillä on eniten järjestettävää ja / tai karsittavaa.

Tasan puolet lokakuun vastaajista nosti ykköskohteeksi vaatteet, kengät ja laukut. 25 % vastaajista piti ykköskohteenaan askartelu- ja käsityötarvikkeita. Loppujen vastaajien ajatukset jakaantuivat tasan astioiden ja keittiövälineiden sekä paperisten ja sähköisten valokuvien kesken. Kuulostaako tutulta?

Lokakuun Kuukauden kysymys -arvonta on suoritettu. Kokeilepa onneasi marraskuun arvonnassa! Voit voittaa koulutetun ammattijärjestäjän kolmeksi tunniksi avuksesi juuri siihen tavaralaji-inventaarioon, joka kodissasi on eniten tarpeen.

Arpaonnen kohdalle osumista odotellessa kannattaa aloittaa huomattavasti perinteistä pitkävaikutteisemman joulusiivouksen tekeminen hyödyntämällä Elokuun Tilan 4-vuotissynttäritarjous: 4-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi Elokuun Tila antaa 20 %:n alennuksen 16.11.2015 mennessä tehdyistä palveluvarauksista.

Tarjous on voimassa Uudellamaalla, ja tarjoushintaiset palvelut on käytettävä 31.12.2015 mennessä. Tarjouksen pääsee hyödyntämään kirjoittamalla sähköisessä ajanvarauspalvelussa alennuskoodille varattuun kenttään ”synttäritarjous”.

Voit lähteä liikkeelle myös varaamalla ensin ilmaisen 20 minuutin puhelinkonsultaatioajan. Kartoitetaan yhdessä tilanteesi ja katsotaan, miten voin olla avuksi juuri sinulle!

Tutustu palveluihin

Varaa aika

torstai 1. lokakuuta 2015

Tehtäisiinkö tavarainventaario marraskuussa?

Kyselen loppuvuoden non-stoppina Elokuun Tilan verkkosivuilla pyörivässä Kuukauden kysymys -arvonnassa, missä kodin eri tavaralajeista ihmisillä on eniten järjestettävää ja / tai karsittavaa.

Tasan puolet syyskuun vastaajista nosti ykköskohteeksi paperit. Yli 20 % valitsi vaihtoehdon ”jokin muu tavaralaji” listaten esimerkiksi koneet ja elektroniikan sekä vaihteleviin paikkoihin kertyneen sekalaisen roinan. Loppujen vastaajien ajatukset jakaantuivat tasan askartelu- ja käsityötarvikkeiden sekä vaatteiden, kenkien ja laukkujen kesken. Kuulostaako tutulta?

Helteisen elokuun vastaajien enemmistöllä oli liikaa vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Lämmön ja lomailun jälkeen syyskuussa todettiin paperit ahdistavimmiksi. Järkeenkäypää, eikös.

Syyskuun Kuukauden kysymys -arvonta on suoritettu. Kokeilepa onneasi lokakuun arvonnassa! Voit voittaa koulutetun ammattijärjestäjän kolmeksi tunniksi avuksesi juuri siihen tavaralaji-inventaarioon, joka kodissasi on eniten tarpeen.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tehtäisiinkö tavarainventaario lokakuussa?

Kyselen loppuvuoden non-stoppina Elokuun Tilan verkkosivuilla pyörivässä Kuukauden kysymys -arvonnassa, missä kodin eri tavaralajeista ihmisillä on eniten järjestettävää ja / tai karsittavaa.

Tasan puolet elokuun vastaajista nosti ykköskohteeksi vaatteet, kengät ja laukut. Joka neljäs tunsi suurinta tarvetta karsia ja järjestellä papereita, ja loppujen ajatukset jakaantuivat tasan kirjojen ja valokuvien kesken. Kuulostaako tutulta?

Elokuun Kuukauden kysymys -arvonta on suoritettu. Kokeilepa onneasi syyskuun arvonnassa! Voit voittaa koulutetun ammattijärjestäjän kolmeksi tunniksi avuksesi juuri siihen tavaralaji-inventaarioon, joka kodissasi on eniten tarpeen.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kumpi oli ensin: Kondo vai minä?

Meidän koulutettujen ammattijärjestäjien lukemistoon on viime viikkoina kuulunut 30-vuotiaan japanilaisen Marie Kondon hiljattain suomennettu teos ”KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika”. Kirja ei tarjoile konkreettisia siivousteknisiä ohjeita, vaan usuttaa muuttamaan järjestämistä koskevia ajatusmalleja.

Ilana-kollegani bloggasi lukukokemuksestaan mainiosti. Oli kiva huomata, että kirja herätti meissä kovin samanlaisia ajatuksia, etenkin tavaroiden pois heittämistä ja sen epämääräistä käsittelemistä koskien.



Itseäni huvitti kuitenkin kirjaa lukiessa ennen kaikkea se, että olen jo 3,5 vuotta toteuttanut omassa työssäni useita KonMari-ajatuksia, vaikka kuulin Marie Kondosta vasta pari kuukautta sitten.

Tee järjestämisestä Tapahtuma


kuva: Riia-Maria Kyllönen
Yksi Marie Kondon pääpointeista on se, että järjestämisestä kannattaa pyrkiä tekemään Tapahtuma isolla teellä. Parin viime vuoden aikana meillä täällä Suomessakin sosiaalisen median ansiosta niin muodikkaan yhdestä tavarasta päivässä luopumisen tai vartti kerrallaan munakellon tahdittamana järjestämisen sijaan Kondo kehottaa ottamaan haltuun kokonaisen tavararyhmän (esimerkiksi kirjat tai astiat) kerrallaan.

Elokuun Tilan palveluvalikoimassa on ollut jo pari vuotta tavaralajeihin perustuva palveluvaihtoehto, joissa kunkin tavaralajin läpikäyminen ja karsiminen pyritään tekemään yhdellä rupeamalla. Toki palveluvalikoimaan kuuluu myös vaihtoehto, jossa jokin tietty tila toimii lähtökohtana. Olosuhteiden pakosta on joskus vain edettävä siltä pohjalta, vaikka Marie Kondo sanoisi mitä.

Käy läpi tavaralajeja, älä alueita


Marie Kondo kehottaa järjestämään alueiden sijaan esineitä, jolloin kohteeksi otetaan olohuoneen kirjahyllyn sijaan kaikki asunnossa ja mahdollisissa varastoissa olevat kirjat. Perusteellisen läpikäynnin ja samalla kertaa tapahtuvan KAIKEN kyseiseen tavaralajiin kuuluvan tarpeettoman karsimisen kautta saavutettua tulosta ylläpidetään jatkossa nopealla ja kevyellä yleisilmeen siistimisellä. Tätä ajatusta kannatan lämpimästi: jos, ja yleensä kun, ihmisellä on kotinsa järjestämiselle pelkkää tilojen siisteyttä syvällisempiä ja monitasoisempia syitä, järeät keinot ovat tarpeen.

KonMari-menetelmässä on tärkeää ottaa esimerkiksi kirjat hyllystä lattialle, pyöritellä niitä hetki käsissä ja päättää intuitiivisesti niiden kohtalosta. Minä suosittelen asiakkailleni aina läpikäytävien ja karsittavien tavaroiden poistamista paikaltaan ennen läpikäymisen aloittamista. Siten ne eivät enää tunnu samalla tavalla kuuluvan oleellisella tavalla siihen kohtaan, jossa ne ovat kenties vuosikausia tai vuosikymmeniä olleet, ja niitä voi arvioida vapaammin. Korostan intuitiota ja tavaroiden herättämiä positiivisia fiiliksiä, säilyttämisen esteettisyyttä ja jäljelle jäävien tavaroiden omia paikkoja kuten Marie Kondokin.

Vaatteiden viikkaamistavat ja värien keskinäisen järjestyksen jätän täydellisesti asiakkaideni ja heidän mieltymystensä ratkaistavaksi. Omassa vaatekaapissani värit sen sijaan ovat aina liukuneet vaaleasta tummaan – tosin vasemmalta oikealle, koska säilytän kaikki päällysvaatteeni henkareissa. Pinoamisesta en ole koskaan pitänyt, enkä yleensä suosittele sitä asiakkaillenikaan, koska se on äärimmäisen harvoin käytännöllistä, olipa kyse sitten astioista, kirjoista tai kodintekstiileistä.

Ohjaukseni on ehkä parhaiten kuvailtuna vierelläolevaa ja kädestäpitävää, mutta tavaroiden karsimisessa kehotan samanlaiseen armottomuuteen kuin Marie Kondokin eli laittamaan kiertoon kaikki ne esineet, joita ei oikeasti käytetä. Useimmat meistä eivät esimerkiksi tule mitä suurimmalla todennäköisyydellä koskaan avaamaan suurinta osaa omistamistaan kirjoista ainakaan toistamiseen.

Pidän ajatuksesta, että kiertoon lähteviä tavaroita kiitetään ennen eteenpäin laittamista. Jokaisen tavaran hankkimiselle on aikanaan ollut jokin syy tai tarve, joka on usein vaikeasti ja monen mutkan takaa hahmotettavissa. Tärkeintä on pystyä myöntämään, että tarpeet muuttuvat ja että hutejakin joskus tulee ja opetella päästämään irti. Paras tapa arvostaa tavaroita on kuitenkin käyttää niitä ja huoltaa niitä asianmukaisesti.

Älä päästä läheisiäsi mitätöimään projektiasi


kuva: Riia-Maria Kyllönen
Marie Kondo kertoo kirjassa asiakkaastaan, joka kovasti yritti hankkiutua eroon tarpeettomista tavaroistaan, mutta äiti asettui poikkiteloin.  Niin se minunkin kokemusteni mukaan menee: läheisten ihmisten mielipiteet ja näkemykset hidastavat tarpeettomasta luopumista merkittävästi ja usein estävät sen täysin. Toisinaan vanhemmat voivat jopa katsoa oikeudekseen tuoda keski-ikää lähestyvän lapsensa kotiin vastoin hänen tahtoaan sellaisia esineitä, joita sieltä heidän näkemyksensä mukaan puuttuu.

Tiedän, että osa minunkin ohjauksessani "kiertoon"-kategoriaan laitetuista tavaroista on jäänyt eteisen nurkkaan odottamaan sukulaisen tai ystävättären seuraavaa visiittiä. Se harmittaa minua asiakkaiden puolesta aina, koska jokaisen yksittäisen tavaran kohdalla joskus suurellakin pinnistyksellä tehty päätös tulee saman tien tyhjäksi.

Puolison ja lasten kanssa on käytävä keskustelua kodin yhteisistä tavaroista, mutta hyvää tarkoittavia äitejä, siskoja ja parhaita ystävättäriä ei kannata osallistaa prosessiin. Siinä tulee yleensä tehneeksi itselleen isohkon karhunpalveluksen. Tähän juuri perustuu ammattikuntamme olemassaolo: olemme objektiivisia ja ulkopuolisia ammattilaisia, joille turhake on turhake ilman minkäänlaisia tunnesiteitä. KonMari-twistillä tai ilman. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin aina asiakas.