Koska Elokuun Tilan asiakkaista yli 97 % on ihania naisia, teen naistenpäivän kunniaksi 8. - 13.3.2016 varatut kolmen tunnin mittaiset palvelukäynnit tarjoushintaan 149 euroa (norm. 195 euroa).
Alennushintaisten palvelukertojen määrää per asiakas ei ole rajoitettu, mutta tarjous on voimassa vain Elokuun Tilan ensisijaisella palvelualueella eli Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Tarjoushintaiset palvelut on hyödynnettävä toukokuun 2016 loppuun mennessä. Jos haluat käyttää tarjouksen hyödyksesi, kirjoitathan sähköisessä ajanvarauksessa alennuskoodille varattuun kohtaan "ystävänpäivätarjous". Ajan voit toki varata myös puhelimitse, 040 565 2773.
Jos tulossa on vaikkapa isompia perhejuhlia tai kevätaurinko alkaa kutitella sinua siihen suuntaan, että kodin ilmettä olisi mukava vähän kohentaa, kannattaa hetimiten varata tarjoushintaisia palveluaikoja maalis-toukokuulle.
Valtakunnallista Siivouspäivääkin vietetään taas 28.5. joten nyt on sikälikin hyvä hetki käydä yhdessä läpi kiertoon joutavat tarpeettomat tavarat.
Koulutettu ammattijärjestäjä pohdiskelee kaunista, toimivaa ja kohtuullista arkea, kierrätystä, tavaroiden tarinoita sekä hyvää elämää ja kokonaisvaltaista hyvinvointia asuinympäristön näkökulmasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuun Tila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuun Tila. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. maaliskuuta 2016
torstai 14. tammikuuta 2016
Vanhan hirsitalon taikaa
Marraskuun lopulla olimme pienen vapaaehtoistiimin voimin raivaamassa Lapinlahden vanhalla sairaala-alueella sijaitsevaa hirsitalovanhusta, ns. terapiataloa, pop-up-joulupuotikuntoon.
Olin haljeta innostuksesta: haaveilin aikoinaan lapsiani Lapinlahteen päiväkotiin kuskatessani joka päivä, että perustaisin vanhan tavaran liikkeen kyseiseen taloon. En kuitenkaan koskaan tosissani uskonut edes pääseväni käymään talossa sisällä, ja haave siirtyi taka-alalle lasten sukellettua vuorollaan kielikylpyyn uudessa päiväkodissa.
Lapinlahdessa ja sen persoonallisissa rakennuksissa on kuitenkin aivan omanlaistaan vetovoimaa: ihminen voi kyllä lähteä Lapinlahdesta, mutta Lapinlahti ei taatusti lähde ikinä hänestä. Kyseessä on yksi Helsingin vaikuttavimmista paikoista, jossa historia, luonto ja kauneus puhuvat isoon ääneen. Niinpä minäkin elokuussa 2015 löysin tieni takaisin alueelle, joka vuosia aiemmin oli ollut päivittäinen osa arkeani.
Viikko sitten purimme joulun pois terapiatalosta ja pystytimme tilalle Talvipuodin. Talvipuodissa on tarjolla kaunis ja tunnelmallinen kattaus esimerkiksi pääkaupunkiseudun kädentaitajien (mm. Riitta Hinkkanen ja Iiris Nissinen) tekemiä koruja, koriste-esineitä, lahjatavaroita ja lämpimiä asusteita sekä valikoituja second hand -tuotteita ja Lapinlahden Lähteen sekä ProLapinlahti ry:n tukituotteita. Kaikista saaduista myyntituotoista osa käytetään Lapinlahden Lähde -hankkeen tukemiseen.
Puoti on Facebookin tapahtumamäärityksistä huolimatta avoinna 9.1.–31.3.2016 ENSISIJAISESTI LA-SU klo 11–16 sekä Lapinlahdessa järjestettävien tapahtumien ja vapaaehtoisten henkilöresurssien mukaan vaihtelevasti myös arkisin. Seuraathan Talvipuodin tiedotusta aukioloaikojen osalta.
Lämpimästi tervetuloa ihastelemaan vanhan hirsitalon ainutlaatuista ilmapiiriä!

Tunnisteet:
Elokuun Tila,
kaupunkikulttuuri,
kierrätys,
kirpputori,
kädentaidot,
Lapinlahti,
paikallisuus,
somistus,
talvipuoti,
terapiatalo,
vapaaehtoistyö,
yhteistyö,
yrittäjyys
perjantai 9. tammikuuta 2015
Mummomafian ”hurja aloitus” on ammattijärjestäjien arkea
| kuva: Riia.Maria Kyllönen |
- Herrajumala, voiks tää olla totta!
- Voi kauheeta… Apua.
- Nyt mä en tiä, mitä sanoisin…
- Mä tunnen itseni kovin, kovin avuttomaksi.
- Se näytti musta masentavalta.
- En mä osannu ehkä olla vihanen, mä olin tosi surullinen.
- Sinnehän ei voinut ihan astua sisään, koska piti koko ajan hakea jalalleen tilaa.
- Sitä ei voinu pitää enää turvallisena ympäristönä vuoden vanhalle lapselle.
Kaaoksella korkeita katsojalukuja
Avausjaksollaan keskikatsojamäärän 622 000 haalinut sarja herätti heti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä ja luonnollisestikin myös vauva.fi-keskustelupalstalla. Keskustelijat arvailivat, mahtavatko mummot olla auttamassa ja tuomitsemassa. Surkuteltiin sitä, että Suomessa on näin uusavuttomia, elämälle allergisia ihmisraunioita. Todettiin, että ennen vanhaan pyydettiin avuksi kodinhoitaja ja ihmeteltiin, miksei kyseistä palvelua enää suosita.
| kuva: Riia-Maria Kyllönen |
Pikaisella vilkaisulla miehet tuntuvat pitäneen ohjelmaa täytenä tuubana ja sosiaalipornona, jota ei yksinkertaisesti jaksa eikä viitsi katsoa. Miehet toisaalta myös asettuvat hyvin usein poikkiteloin silloin, kun vaimot olisivat jo valmiita pyytämään apua arjen haltuun ottamiseen. Jostainhan tämäkin kertoo.
Koulutettujen ammattijärjestäjien tavallista työnkuvaa
En ole kodinhoitaja, äitimentori enkä mummotuutori. Mutta toimivan arjen vertaisvalmentajana ja koulutettuna ammattijärjestäjänä teen usein töitä kodeissa, joissa tupakantumpit ja muut roskat ovat ympäriinsä levittäytyvänä yhtenä mylläkkänä syömäkelpoisten ja pilaantuneiden elintarvikkeiden, astioiden ja muiden käyttötavaroiden sekä likaisten ja "puhtaiden" vaatteiden kanssa.
Yleisen kaaoksen lisäksi kohtaan suhteettoman suuria vaate- ja lelumääriä, valtavan korkuisia tiskivuoria, eteisen nurkkaan jämähtäneitä roskapussikasoja, osaamattomuutta kotitalousjätteiden lajittelussa ja hyviä aikomuksia, jotka ovat jääneet kerta toisensa jälkeen aikomusten asteelle.
Uskokaa tai älkää, mutta kohtaan usein myös musertavan kaaoksen keskellä viimeisen päälle huoliteltuja kynsiä. Ja ihmisiä, jotka nimittävät hirmumyrskyn tekosilta vaikuttavia asuinolosuhteita hallituksi kaaokseksi. Mutta ennen kaikkea Kohtaan Ihmisiä.
On parikymppisiä juuri omilleen muuttaneita, joille ei ole koskaan opetettu, miten arjen askareista huolehditaan ja miten asumisesta ja muusta omasta elämästä otetaan vastuuta. On ruuhkavuosissa umpikujaan ajautuneita lapsiperheitä. On yksinhuoltajana tai omaishoitajana uupuneita keski-ikäisiä. Erityisen paljon on eronneita, leskiä tai muuten vain yksin asuvia, jotka eivät yksinkertaisesti enää välitä tai eivät arvosta itseään tarpeeksi pitääkseen oman kotinsa kauniina, puhtaana ja järjestyksessä. Ja sitten on myös niitä, joita ahdistaa kuvankauniin loft-asunnon kaappien ja varastojen ovien taakse piiloon kangettu kaaos. Ja kaikkea siltä väliltä.
- Mun asunto pääs tohon kuntoon välinpitämättömyydestä, ettei jaksanu enää kiinnostaa.
Mummomafialla ja oikeilla ammattilaisilla on eroa
On sinänsä varsin tervetullutta, että monet kotimaisetkin televisiosarjat ovat viime vuosina hiukan nakertaneet reikää meidän suomalaisten niin vimmaisesti ylläpitämiin kulisseihin. Sisustuslehtien tarjoilemat toiveunet ovat jotakin ihan muuta kuin kotien keskimääräinen arkitodellisuus – tai etenkin se todellisuus, joka on jo kaukana keskimääräisestä.
| kuva: Riia-Maria Kyllönen |
Masentavalta voi tosiaankin näyttää, askelille ei saata löytyä tilaa ja koti voi olla vaarallinen niin henkisen hyvinvoinnin, tapaturmien, yleisen hygienian, hengitysilman kuin palokuormankin näkökulmasta.
| kuva: Riia-Maria Kyllönen |
Mitä jos televisiossa kerrankin näytettäisiin asiat niin kuin ne oikeasti menevät järjestämisen ammattilaisen valmentaessa asiakastaan kohti toimivaa ja kaunista kotia ja kohtuullista arkea? Ehkäpä saamme tällaisen televisiosarjan lähitulevaisuudessa. Se se vasta olisi realitya, ihmiseltä ihmiselle.
Mutta yksi mafiamummojen ääneen lausuma havainto on todella tuttu minullekin:
- Siis tää on [kolmelta naiselta] kahen viikon duuni saada tää siistiks!
- Hyvä kun riittää, kuule.
Tunnisteet:
ammattijärjestäjä,
arki,
Elokuun Tila,
epäjärjestys,
järjestäminen,
kaaos,
koti,
Mummomafia,
Professional Organizer,
tavarapaljous,
toimivan arjen vertaisvalmentaja
maanantai 5. tammikuuta 2015
Elokuun Tila "Kuinka paljon on tarpeeksi" -tapahtumassa 10.1.2015
Toista kertaa järjestettävän ilmaistapahtuman teemoja ovat paljouden vaikutukset, kohtuullisuus ja vähentäminen.
Elokuun Tilan tapahtumatarjouksena kävijöille on viime kerralta tuttuun tyyliin "Tammikuun tuplatunnit": kun varaat tammikuun 2015 aikana 3 tai 6 tuntia ammattijärjestäjän palveluita, saat saman verran tunteja kaupan päälle. Tämä 195 tai peräti 345 euron arvoinen etu on käytettävissä pääkaupunkiseudulla 31.3.2015 asti. Kipaisepa hakemassa oma tarjouskuponkisi!
Tapahtumaan liittyvä arvonta
Kerro tavaroihin tai järjestykseen liittyvä toiveesi Kodin Hyvälle Haltialle! Toiveena voi olla esimerkiksi jonkin kesken tai aloittamista odottamaan jääneen projektisi toteuttaminen tai loppuunsaattaminen. Voit voittaa 195 euron arvosta käytännön apua toiveesi toteuttamiseen.
Arvontaan voi osallistua täyttämällä paperikupongin Elokuun Tilan ständillä Kuinka paljon on tarpeeksi -tapahtumassa tai sähköisen arvontalomakkeen Elokuun Tilan nettisivulla viimeistään 15.1.2015. Arvonta suoritetaan 16.1.2015 ja voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse.
Osallistu arvontaan
Tunnisteet:
ammattijärjestäjä,
arvonta,
Elokuun Tila,
järjestys,
järjestäminen,
järjestämisprojekti,
kohtuullisuus,
Suomen ammattijärjestäjät ry,
tarjous,
tavarapaljous,
vähentäminen
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Elokuun Tila – elämisen tilaa, tilaa elämiselle
Maaliskuussa 2011 olin kolmatta ja viimeistä kertaa vanhempainvapaalla. Lykkelin suloista kuopustamme vaunuissa märästä lumisateesta pöperöityneen Mannerheimintien vartta ja odotin valojen vaihtumista, jotta pääsisimme ylittämään Lönnrotinkadun. Olin pitkän talven ja senhetkisen säätilan täydellisesti lannistama. Mietin lempikuukauttani ja kaikkea sitä, mitä se minulle edustaa – on aina edustanut. Iän ja viisauden karttumista (kyllä, olen syntynyt elokuun ensimmäisellä viikolla). Uutta ryhtiä loman jälkeen. Uusia alkuja. Uusia haasteita. Lämpimiä ja tummia iltoja. Sadonkorjuukauden avausta. Kauniita värejä. Kuuman kesän rippeiden sekoittumista aavistukseen syyspäivien kuulaudesta.
Pam! "Yritykseni nimeksi tulee Elokuu." Saattaa jopa olla, että sanoin tuon ääneen, mutta todennäköisesti vain ajattelin äänekkäästi. Joka tapauksessa tuntui, että koko Helsinki kuuli päätökseni. Viisi päivää sen jälkeen, kun olin parinkymmenen vuoden jahkailun jälkeen päättänyt ryhtyä yrittäjäksi Elokuu-nimiseen yritykseen, olin kirjoittanut auki yritysideani rungon. Pohdin kuumeisesti, kannattaisiko minun ryhtyä väsäämään oikein liiketoimintasuunnitelmaa vai onko koko juttu vain tolkuttoman epärealistista leijumista.
Sitten saimme vapun alla tiedon, että kuusihenkisen uusperheemme elatuksesta pääasiallisesti vastannut puolisoni jäisi elämässään ensimmäistä kertaa työttömäksi ilman sen kummempia irtisanomisaikoja. Järkytys oli kova – etenkin kun olin itse vielä siinä vaiheessa vanhempainvapaalla ja vailla työpaikkaa, johon sen jälkeen palata. Olin jo vuotta aiemmin päättänyt, etten enää koskaan hakeutuisi töihin opintohallinnon määräaikaisuuksiin. Taloudellisen katastrofin puristuksissa päädyin pyörtämään päätökseni.
Otin jälleen määräaikaisen opintosihteerin paikan vastaan, vaikka toisaalta myös yrittäjäopintojen ja yrittäjän ammattitutkinnon suorittaminen työvoimapoliittisena koulutuksena olisi kiinnostanut valtavasti. Olin jo sopinut henkilökohtaisen haastattelun ajankohdan yrittäjäkoulutusta varten, mutta peruin sen hieman apein mielin. Tulisikohan yrittäjyydestäni sittenkään koskaan mitään?
Lokakuun lopulla sain vihdoin lähetettyä rekisteröinti-ilmoituksen Patentti- ja rekisterihallitukseen, josta sain parin viikon päästä kehotuksen muuttaa ensimmäisen nimivaihtoehtoni Elokuu joksikin toiseksi, esimerkiksi Elokuun Tilaksi, jota olin ehdottanut vaihtoehdoksi. Verkkoon ja kivijalkaan joskus aikanaan sijoittuvalle myymälätoiminnalle kaavailemani aputoiminimi Wanhan Ajan Elokuu sen sijaan oli mennyt läpi.
Tunne- ja tietoisuustaitojen kouluttaja Jenni Arbelius kirjoitti omasta yrittäjyydestään hienosti Hidasta elämää -sivustolla 9.10.2014. Minullekin "yrittäjyys mahdollistaa sielukkaan elämän, jossa voin toteuttaa vapaasti niitä tehtäviä, joita sisimmässäni haluan tehdä, toimia tavalla, joka sopii minulle, ilmaista itseäni tavalla, joka on totuudellista minulle". Kovin tutulta kuulostaa myös tuo, että ensin on tunnettava itsensä, omat vahvuutensa, omat lahjansa ja omat missionsa.
Elokuu – mielentila. Elämisen tilaa. Tilaa elämiselle. Yksi Suomen ensimmäisistä koulutetun ammattijärjestäjän palveluita tarjonneista yrityksistä, Elokuun Tila, merkittiin kaupparekisteriin 16.11.2011. Tänään siitä on tullut kuluneeksi kolme upeiden kokemusten täyteistä vuotta, ja kokemus, jos mikä, on yksi tämän työn tärkeimmistä onnistumisen edellytyksistä. Kiitokset tähänastisesta, matka jatkuu!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)