Abihupparin armoilla

Tänään se sitten tapahtui: hermoni petti lopultakin ja marssin puolisoni vaatekaapille ristipääruuvimeisselillä ja pölyrätillä varustautuneena.

Mätin kaiken hyllyiltä sängylle yhdeksi siniharmaanliilan-mustavalkoiseksi mylläkäksi ja irrotin kuusi hyllyä kannakkeineen. Pyyhin hyllyt ja kaapin seiniin vuosien saatossa ilmestyneet harmaat juovat.

Sitten kiikutin 5,5 vuoden takaisesta muutosta lähtien työhuoneen kaapissa roikkuneet puvut, irtotakit ja solmiot samaan läjään sängylle kaiken muun kanssa. Naureskelin itsekseni sitä, että nimenomaan puolisoni työvaatteet olivat aikoinaan päätyneet asuntomme TYÖhuoneeseen ja jääneet sinne kaiken logiikan vastaisesti siinäkin vaiheessa, kun pari vuotta sitten otin huoneen yritystoimintani käyttöön.

Irrotin työhuoneen kaapista vaatetangon ja sen kannakkeet ja kiinnitin ne puolisoni kaappiin makuuhuoneeseen. Totesin, että kaappiin mahtuu pari hyllyä vaatetangon kaveriksi, ja laitoin ne paikoilleen.

Kävin sängylle rötkäyttämäni vaatteet läpi ja totesin, että melko moni vaatekappale oli itse asiassa pesun tarpeessa. Pyykkiä tuli koneellinen, ja laitoin pesuohjelman käyntiin saman tien.

Asetin kaapin lattialle sukat ja alusvaatteet koreissaan. Sitten pääsin mielipuuhaani: asettelemaan paitoja ja puseroita henkareihin - sävyittäin. Ai että, miten nautin!

Viikkasin farkut ja muut arkihousut hyllylle henkarivaatteiden alapuolelle. Paksuimmat neuleet ja T-paidat taittelin vaatetangon yläpuolelle asettamalleni hyllylle. Ensi kesää odottamaan jäävät vaatekappaleet ja harvemmin käytössä olevat urheiluvaatteet viikkasin ylähyllyn takaosaan.

Kylläpä teki hyvää! Pitkäaikainen päänsisäinen paine helpotti kummasti. Kahdessa kaapissa aiemmin olleet vaatteet mahtuvat nyt yhteen, ja kaikki on siististi omalla paikallaan, helposti löydettävissä ja käyttöön otettavissa - joskin useimmat vaatteet vasta silittämisen jälkeen. Itse silitän silittämistä vaativat puhtaat vaatteet aina heti kuivaamisen jälkeen, ennen kaappiin laittamista. Kukin tavallaan.

Yksi juttu kuitenkin jäi hiukan häiritsemään: 20 vuoden takainen, jo kolmannessa yhteisessä kodissamme käyttökelvottomana reissannut punainen abihuppari on kaapissa edelleen. Nyt sentään siellä T-paitojen ja paksumpien neuleiden takana eikä heti ensimmäisenä ovelta vilkuttelemassa.

En kuitenkaan taida ottaa abihupparia puheeksi, kun puolisoni kotiutuu töistä viikonlopun viettoon. Onhan siitä jo puhuttu. Useampaan otteeseen näiden 10 vuoden aikana. Olisihan hupparista luopuminen sentään sama kuin luopuisi lopullisesti nuoruudestaan. Vai olisiko? Tai olisiko 38-vuotiaan ehkä jo aika?

Vastuullisuutta vaatehankintoihin

Kaksi edellistä kirjoitustani tässä blogissa käsittelivät lasten vaatteita, ja toiseen valtakunnalliseen Siivouspäivään valmistautuessani vaatteet mietityttävät edelleen.

"Vaatteet on mun aatteet"?

Me ammattijärjestäjät olemme joutuneet usein sananmukaisesti uppoutumaan siihen faktaan, että suomalaisilla on vaatteita aivan käsittämättömät määrät. Vuosikymmeniä säästeltyjen teinivillitysten ohella kaapit ja varastotilat pullistelevat usein sovittamatta ostetuista tarjouslöydöistä, joissa hintalappu on roikkunut niin kauan, että rahan arvo ja valuutta ovat ehtineet muuttua tyystin toiseksi.

Miksi meillä on vaatteita niin paljon ja miksi ostamme koko ajan lisää?

Onhan noita syyehdokkaita: kaikuja sota-aikojen pulasta, kylmä ilmasto ja neljä vuodenaikaa, väestön jatkuva lihominen, harrastusvaatteetkin tarvitaan erikseen, ylitsepursuava tarjonta, viekoitteleva mainonta, koko ajan päällä olevat alennusmyynnit, kun on niin halpaa, kun on niin huonolaatuista, kun naapurillakin on.

Tehdäänpä yhdessä päätös, että ostamme mahdollisimman hyvää laatua ja vain todelliseen tarpeeseen! Ja että tarpeettomat laitamme viivyttelemättä kiertoon. Esimerkiksi Siivouspäivänä 8.9.

Halpavaatteet ovat ympäristökatastrofi

Vaatebisneksessä silmiinpistävä lyhytikäisyys on tietenkin tarkoitushakuista; tarjontaa on yhä enemmän, vaatteita kaupataan yhä halvemmilla hinnoilla ja vaatteiden laatu on yhä huonompaa.

Huonolaatuisten vaatteiden saumat ratkeilevat ja värit haalistuvat jo ensimmäisessä pesussa, jolloin vaatteiden käyttöikä jää vääjäämättä todella lyhyeksi, ja uusi on hankittava hetikohta.

Tästä on suorana seurauksena, että maailmassa syntyy yhä enemmän tekstiilijätettä, joka sekin on laadultaan entistä huonompaa. Huonolaatuista jätettä? Juu-u: huonolaatuisuuden vuoksi vain osa alati paisuvasta tekstiilijätemassasta voidaan kierrättää. Lisäksi tekstiileissä on paljon ympäristömyrkyiksi luokiteltavia kemikaalijäämiä. Katastrofin ainekset ovat kasassa.

Räätälintyö ja luonnonkuidut kunniaan

Vaaterekkien välissä kannattaa käyskennellä ennemmin laatu mielessä kuin euron kuvat silmissä. Tämä pätee sekä uusina että käytettyinä hankittaviin vaatteisiin. Kirpputoreilla 1960- ja 1970-luvuilta peräisin olevat vaatteet viedään tänä päivänä käsistä korkeammasta hinnasta huolimatta.

Vinttikomeroja kolutaan vimmalla siinä toivossa, että niistä löytyisi käsinkudotuista kankaista ompelimossa teetettyjä mittatilausvaatteita. Suosittuja ovat nykyisin myös käytettyjen vaatteiden vaihtopäivät ystävien kesken.

Taiteiden tohtori Kirsi Niinimäki väitteli marraskuussa 2011 tekstiilien ja vaatteiden kestävästä ja ympäristömyötäisestä tuotesuunnittelusta otsikolla FROM DISPOSABLE TO SUSTAINABLE - The Complex Interplay between Design and Consumption of Textiles and Clothing.

Niinimäki kannustaa nykyihmisiäkin teettämään laadukkaista luonnonkuiduista mittojen mukaisia peruskokonaisuuksia, joita voi käyttää pitkään ja eri tavoin yhdistelemällä. Villa, pellava, puuvilla ja muut luonnonmateriaalit kestävät käytössä pitkään. Hiostavia polyestereitä ja polyamideja, samoin kuin joustavaa lycraa, on pakko pestä usein, jolloin ne tietenkin kuluvat nopeasti.

Kirsi Niinimäki toivoo myös vaatteiden tuulettamisen ja lepuuttamisen tietotaidon sekä pesuohjeiden lukutaidon comebackia. Nykyisin vaatteita pestään aivan liian usein ja väärällä tavalla - ja sen jälkeen vielä kuivataan niin vaatetta kuin sähköäkin kerskakuluttavasti rummussa.

Esimerkiksi villa puhdistaa lepuuttamalla itse itsensä, ja melkein mille tahansa vaatteelle saa lisää käyttökertoja tuulettamalla vaatetta 2–3 päivää käytön jälkeen.

Säilytystilaa ei pidä ainakaan lisätä

Useimmiten kaikkiin säilytysongelmiin tarjotaan syyksi sitä, että säilytystilaa on liian vähän. Tällöin ainoaksi johtopäätökseksi yleensä jää, että säilytystilaa on pakko saada lisää.

Otetaanpa lähtökohdaksi, että säilytystilan määrä asunnossa on yksinkertaisesti vakio: sitä ei lisätä, joten säilytettävän tavaran määräkään ei saa kasvaa. Jokaiselle perheenjäsenelle siis käyttöön maksimissaan yksi vaatekaappi - hyllyillä tai vaatetangolla, oman mieltymyksen mukaan - ja siinä se. Kaksi hyllytasoakin voi riittää, kuten alle 10-vuotiaiden vaatteiden säilyttämistä pohdiskellessani kerroin.

Usein suositellaan vaatekaapin siivousta kerran vuodessa - silloin löytyy kivasti jonkin aikaa unohduksissa olleita vaatteita tyydyttämään vaihtelunhalua ilman ostoksille lähtöä. Itse en mitenkään taipuisi noin pitkään aikajänteeseen: siivoan vaatekaappini vähintään neljästi vuodessa. Mutta enpä odotakaan saavani jo kertaalleen maksettua vaihtelua. Unohtuneita vaatekappaleita ei yksinkertaisesti ole.

Vaatekaappi järjestykseen kerran sesongissa

Oma systeemini vaatteiden säilyttämisessä on se, että ainoastaan käsillä olevan vuodenajan vaatteet roikkuvat väreittäin ja sävyittäin järjestettyinä vaateripustimissa kaapissani. Kaikki vaatteet ovat kaapissa käyttövalmiina eli pesun jälkeen silitettyinä tai puolipitoisina lepuutettavina.

Vaateripustimissa säilytän kaikki kulloisetkin käyttövaatteeni lukuun ottamatta sukkia ja alusvaatteita, jotka minulla ovat kahdessa enkelikuvioisessa pahvilaatikossa. Saan viikkaamisesta aivan tarpeekseni lajitellessani muun perheen puhtaita pyykkejä!

Omat vaatteeni voin parhaissa tapauksissa nostaa henkareissa kuivaamisen jälkeen suoraan kaappiin käsittelemättä niitä mitenkään muuten.

Sesongin ulkopuoliset vaatteet säilytän pahvisissa kotilaatikoissa kellarissa. Olen numeroinut laatikot ja pidän niiden sisällöstä tietokoneella "varastokirjanpitoa", jotta seuraavan vuodenajan vaatteet on helppo löytää.

Kun vaatekaapin sisältö on vuodenajan vaihtuessa aika vaihtaa, pesen päättyvän kauden vaatteet ja arvioin jokaisen vaatekappaleen erikseen: missä kunnossa se on, kuinka paljon olen sitä tullut käyttäneeksi ja haluanko käyttää sitä vielä seuraavanakin vuonna. Säilytettäviksi arvioimani vaatteet vien kellariin ja loput niiden kunnon mukaan joko kirpputorille, vaatekeräykseen tai jätteidenkeräykseen.

Kellarista hakemani alkavan vuodenajan vaatteet pesen tarvittaessa (jos tuntuvat lähes vuoden kellarisäilytyksen jälkeen tunkkaisilta) ja arvioin jälleen jokaisen vaatekappaleen yksitellen: onko se edelleen sopivan kokoinen ja pidänkö siitä vieläkin. Tarvittaessa laitan vaatteen sen kunnon mukaisesti kiertoon. Samalla teen ostoslistan niistä vaatteista, joita minun on mahdollisesti tarpeen hankkia alkavaa sesonkia silmälläpitäen.

Yksinkertaista ja toimivaa - kokeile vaikka!

Varhaisteinien (vaate)varustelua

Kuukauden päästä 12 vuotta täyttävä esikoiseni kotiutui pari viikkoa sitten elämänsä ensimmäiseltä pitkältä partioleiriltä.

Makuupussin vetoketju oli hajonnut, housuissa oli iso reikä, kolmelta sukalta oli kadonnut pari ja loput sukat olivat pahasti hajalla.

Mutta äitiä ei kuulemma ollut tullut ikävä - eikä tullut kyllä sittenkään, kun edellä mainittu tuho selvisi minulle. Hetken hengiteltyäni totesin itsekseni, että onneksi tyttäreni ei ole merkkivaatteiden ja -tavaroiden perään. Sitten leiri vasta kalliiksi olisi käynytkin.

Kyllä se siitä - ajan kanssa

Viimeksi kirjoitin tässä blogissa alle 10-vuotiaiden lasten vaatevarustelusta ja pienille tenaville kehittämästäni kahden hyllyn metodista. Yli 10-vuotiaiden kanssa asia ei enää olekaan niin yksinkertainen. Murrosikäiselle on tietyssä vaiheessa täysin turha tuputtaa minkäänlaista järjestyksenpitometodia, vaikka se olisi kuinka simppeli. On vain uskottava, että kyllä se siitä taas ajan kanssa. Niin mitä todennäköisimmin käy, jos perheen aikuisten esimerkki on ollut hyvä ja toimiva.

Itse kuvittelin, että varhaisteinilleni saattaisi sopia omassakin käytössäni oleva systeemi, jossa kaikki sesongin vaatteet roikkuvat kaapissa henkareissa, laatikoissa tai koreissa säilytettäviä sukkia ja alusvaatteita tietysti lukuun ottamatta. Mikä muka olisi sen helpompaa! Mutta kun ei: vaatteet lojuivat edelleen työtuolin selkänojalla ja pursuilivat hyllykomerossa sikin sokin. "En mä jaksa niitä vaatteita henkareihin asetella!" Niin, eipä tosiaan. Edes päällystakkeja eteisen naulakossa.

Niinpä minä toistaiseksi tyydyn siivoamaan esikoiseni vaatekaapin parin kuukauden välein. Järjestän omiin, väreiltään kauniin spektrimäisesti liukuviin pinoihinsa topit, T-paidat, pitkähihaiset, jakut ja hupparit, leggingsit ja farkut. Tyttäreni on yleensä läsnä, ja käymme yhdessä läpi jokaisen vaatekappaleen siltä varalta, että se on käynyt pieneksi tai epämieluisaksi. Niin tai hajonnut. Pieniksi tai epämieluisiksi käyneet vaatteet myymme kirpputorilla. Ratkenneet saumat ompelen kiinni, pahasti hajonneet vaatteet laitamme roskikseen.

Oma lukunsa ovat ihan oikeasti likaiset vaatteet, joiden vieminen ajallaan pyykkikoriin on jatkuvasta muistuttelustani huolimatta rakettitieteeseen vertautuvaa ponnistelua. Samoin on pyykkikoriin pistämistä edeltävän sukkamyttyjen suoristamisen ja vaatteiden toisistaan irrottelun laita. Kerrassaan mahdotonta toteuttaa ilman äidin suosiollista avustusta.

Varhaisteinini arvostaa kyllä vaivannäköäni ja muistaa kiittää aina, kun olen hänen vaatekaappinsa siivonnut. Joka ikinen kerta hän myös sanoo yrittävänsä pitää aikaansaadun järjestyksen yllä. Toistaiseksi ylläpitoennätys on ollut kolme päivää. Mutta kyllä se siitä, ajan kanssa.

Alakoululaiset varustekilpasilla?

10.8.2012 MTV3 Uutiset postasi Facebookiin pyynnön: "Huomio lasten vanhemmat! Teemme tänään juttua koululaisten varustekilpailusta. Alakoululaisillakin alkaa olla nykyään merkkivaatteita ja hinnakkaita varusteita, kuten kännyköitä ja muuta elektroniikkaa. Miten te, lasten vanhemmat, koette tämän ilmiön? Oletteko joutuneet ostamaan lapsillenne kalliita varusteita vain siksi, että heidän koulukavereillaankin on?"

Pakkohan minunkin oli kantaa korteni kekoon. Olin samaa mieltä erään isän kanssa siitä, että varustekilpailu on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla nuorison keskuudessa jo vanhanaikaista. Kommentoin myös, että monilla vanhemmilla saattaa edelleen olla omien korviensa välissä kalliiden merkkituotteiden pakkohankintaan liittyvä paine jäänteenä menneiltä nopean talouskasvun vuosikymmeniltä.

Vanhemmat ovat avainasemassa tässäkin: antavat esimerkin, joskin toisaalta ehkä tilapäisesti myös sen kovimmin vastustettavan mallin, omilla teoillaan. Kannattaa miettiä pari kertaa, mariseeko kovaan ääneen kyllästymistään vuoden vanhaan, mutta täysin toimivaan älypuhelimeensa tai huokaileeko pari vuotta sitten ostetun city-maasturin ratin takana naapurin Penan uutuuttaan kiiltävän menopelin perään.

Meidän perheessämme painetta kalliisiin hankintoihin ei ole juuri muodostunut. Lasten vaatteet on aina hankittu etupäässä kirpputoreilta, joten merkkivaatteet tarkoittavat meillä lähinnä kiljaisua "Kato nyt tätäkin, viisi euroa! Kaupassa tää maksaisi melkein sata." (Tai sitten merkkivaatteet tarkoittavat sitä, että nuorekas täti on kyllästynyt omiinsa ja lahjoittanut ne siskontytölle kuten viereisen kuvan Converset.)

Kyllä esikoisemme tietää, mitä kalliita merkkituotteita hänen ikäisensä mahdollisesti suosivat kulloinkin. Mutta hän tietää myös niiden hinnat ja tuhahtelee moiselle hulluudelle.

Ja kun elektronisia vempaimia ei esikoisen peruspuhelinta lukuun ottamatta ole koskaan hankittu, niiden uusimiseenkaan ei ole painetta. Tänä syksynä kuudennen luokan aloittanut varhaisteinimme halusi varusteekseen ainoastaan uusia lyijykyniä, koska vanhat oli kirjoitettu jotakuinkin loppuun. "Ja sit ihan niitä semmosia kunnon peruslyijykyniä, ei mitään kamalia kuviollisia ja kimaltelevia tuoksukyniä."

"Kaikille laadukkaiden varusteiden hankinta ei ole ongelma"

MTV3 Uutisten toimittaja heitti Facebook-keskustelun väliin provokatiivisen kommentin tai tuli vaihtoehtoisesti paljastaneeksi oman asenteellisuutensa: "Kaikille vanhemmille laadukkaiden varusteiden hankinta ei ole ongelma, vaan niihin halutaan itse panostaa. Haluaisiko joku kertoa, miksi kokee tärkeäksi ostaa lapsilleen kalliita merkkivaatteita tai uusimpia laitteita?"

Korkea hinta ei tunnetusti ole läheskään aina laadun tae. Ja ei kai meillä Suomessa sentään vielä tänäkään päivänä mitata lapsiin panostamista euroissa?

Partioleirin varusteita kasaan haaliessamme tuli kuitenkin mieleeni, kuinka paljon pienempään tilaan tavarat olisivat mahtuneet, jos kengistä ja ulkoiluvaatteista olisi ollut varaa hankkia gore-tex-versiot. Nyt mukaan piti pakata ulkoiluvaatteiden lisäksi vielä erikseen tilaa vievät kumisaappaat ja sadevaatteet.

Luulenpa, että ne pakataan seuraavallekin leirille. Todennäköisesti myös sitä seuraavalle. Retkeilyalan huippulaadun hankkiminen hurjaa vauhtia kasvavalle varhaisteinille on meidän perheessämme sen verran iso taloudellinen - ja vakaumuksellinen - ongelma.