tiistai 26. huhtikuuta 2016

Tiistai-idea varastoimisesta

Joka kevät vilkuilen maaliskuun lopulla vuoronperään kalenteria ja säätiedotuksia: josko perheen talvivaatteet jo voisi viedä kellarikomeroon odottamaan syksyä. Tänä vuonna kevään tulo tuntuu taas ottavan koville, mutta vappuun vedän joka tapauksessa rajan. Sen jälkeen on kerta kaikkiaan pärjättävä kelissä kuin kelissä kerrospukeutumisella ilman talvihynttyitä.

Vielä muutama vuosi sitten minulla oli systeemi, jossa kellarikomeroon säilötyt pienempää kokoa olevat pahviset kotilaatikot oli numeroitu ja laatikoiden sisältö kirjoitettu auki Excel-taulukkoon. Laatikoita oli tuolloin reilut kolmisenkymmentä.

Nyttemmin olen laittanut kiertoon suurimman osan kellarikomerossa aikanaan säilötyistä vaatteista ja tavaroista, ja käytössä olevia laatikoita on enää kymmenkunta. Niistä yhdessä on joulukuusenkoristeita, yhdessä muita joulukoristeita, yhdessä pääsiäiskoristeita ja yhdessä ihan kaikkein ihanimmat vanhat sisustustavarat muistona pitkäaikaisesta unelmastani, vanhasta puutalosta.

Lopuissa laatikoissa onkin kesällä lasten talvivaatteita ja talvella lähinnä lasten hellevaatteita. Koska kellarissa säilytettäviä laatikoita on enää niin vähän, olen luopunut Excelistä. Sen sijaan tulostan nykyisin Dymo-kirjoittimella laatikoiden kylkiin tiedon siitä, koska kyseinen laatikko on tarkoitus ottaa esille seuraavan kerran – siis kuukausi ja vuosiluku.

Koska kaksi nuorempaa lastani ovat vielä siinä kasvuisassa iässä, että joka talvelle ja kesälle on hankittava uudet kamppeet, tavakseni on tullut myydä edellisenä talvena käytössä olleet vaatteet itsepalvelukirppiksellä lokakuun aikana ja edellisenä kesänä käytössä olleet vaatteet huhti-toukokuussa. Turha talvivaatteita on vapun jälkeen yrittää kaupitella.

Sama pätee luistimiin ja luistelukypäriin, mutta ne säilytämme kellarikomerossa isossa kestokassissa laatikoiden sijaan, joten niiden osalta dymotusta ei tarvita.

Laatikoiden sisällön esilleottamisaikataulun mukainen merkitseminen on minusta äärimmäisen toimiva ratkaisu. Kun lokakuun alussa menen hakemaan nyt kellarikomeroon viemiäni talvikamppeita myyntiin, näen yhdellä vilkaisulla, mitkä laatikoista lähtevät mukaani. Aikataulutus, rutiinit ja selkeät merkinnät ovat mahtava yhdistelmä. Suosittelen!

Elokuun Tilan tiistai-ideat ovat koulutetun ammattijärjestäjän vinkkejä, jotka helpottavat arkea, kierrättämistä ja kodin raivaamista ja keskittyvät esimerkiksi johonkin tiettyyn tarkasti rajattuun tavararyhmään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti