Olen nyt käyttänyt huomiota herättävän kirkasta pinkkiä villakangastakkia, ainoaa välikausitakkiani, kaksi kevättä ja kaksi syksyä. En ole toistaiseksi onnistunut kertaakaan näyttäytymään kyseinen takki päälläni siten, etteikö joku aivan ventovieras tuppisuumököttäjäsuomalainen olisi takkiani vuolaasti kehunut.
Kun kerran ihmettelin eräälle asiakkaalleni tätä varsin epäsuomalaista ilmiötä ja totesin, että luulisi niin kirkkaan värin pikemminkin säikäyttävän ihmiset kauemmas kuin houkuttavan juttusille, asiakkaani sanoi: ”Päinvastoin! Ihmiset ajattelevat, että takin käyttäjä on niin vahva luonne, että kestää kyllä kehutkin, ja voimaantuvat samalla myös itse.”
Joka tapauksessa takista on tullut minulle niin tärkeä, että nyt jo mietin, miten sen voisi pelastaa jatkamaan elämäänsä jossakin toisessa muodossa sitten, kun se eräänä päivänä on liian kulahtanut varsinaiseen tehtäväänsä. Ihan korkeatasoisesta helsinkiläistavaratalosta bongaamani takki oli aikoinaan suorastaan hämmentävän halpa eikä siten edusta senkaltaista huippulaatua, että kestäisi aktiivikäyttöä kymmeniä vuosia.
Harmi, että hihansuut kuluvat todennäköisesti ensimmäisinä. Niistä saisi kivat pikku pussukat! Tai miten olisi koristetyyny takin keskiosasta? Takki on jo tähän mennessä kerännyt ilahduttavista kohtaamisista itseensä sellaisen tarinapääoman, että pelkkää tekstiilijätettä siitä tulee vain kuolleen ruumiini yli. Voitte ehkä kuvitella, etten yleensä kiinny esineisiin ihan tällä tavalla.
Kuningaskuluttaja-ohjelma haastoi helmikuun alkupuolella suomalaisia mukaan vaatehaasteeseen eli laskemaan, montako vaatetta kukin meistä omistaa. Mukaan laskettiin myös alusvaatteet, ulkovaatteet, sukat, hanskat ja hatut. Jotkut laskivat kengätkin. Vaatehaaste sulkeutuu 13.4. eli vielä ehdit halutessasi mukaan! Kannattaa kokeilla; kokemus on vähintäänkin kiinnostava.
Minä sain tulokseksi melko rajalliset 122 vaatekappaletta, mutta luku oli silti enemmän kuin oletin. Alle sadalla vaatekappaleella selviäisin hyvin, mutta kaikkia vaatteitani käytän - ehkä noin viidennestä tosin melko harvakseltaan. Kenkiä minulla on peräti 10 paria. Viidellä parilla pärjäisin.
Siinä vaiheessa, kun lähemmäs 10 vuotta sitten lähdin matkalle järjestelmällisestä runsauden rakastajasta kohti vielä järjestelmällisempää minimalistia, hylkäsin ensimmäisenä kenkäfriikkeyden. Sittemmin kenkäni ovat olleet mustia ja mukavia. Ja ennen kaikkea: niitä on ollut vähän.
Seuraavaksi päätin, ettei minun tarvitse yrittää ilmentää persoonaani vaatteiden kautta, koska voin tehdä sen aidommin sanoillani ja teoillani. Vaatteistani lähti saman tien ¾. Sittemmin vähälukuiset vaatteeni ovat olleet, kuten ehkä arvaattekin, mustia ja mukavia. Pinkki villakangastakki on nykyisessä vaatekaapissani todellinen säännön vahvistava poikkeus.
Olen aina ollut tiettyjen kirkkaiden värien suuri ystävä, joten myös vaatekaapistani on vuosien varrella löytynyt paljon kirkasta keltaista, oranssia, pinkkiä, omenanvihreää, violettia ja turkoosia – puhtaina ja kylminä sävyinä. Kirkkaita värejä on joukossa enää vain ripaus, koska olen halunnut jättää vaatteet taustaksi persoonalleni. Asiakaskäynneillä puolestaan asiakkaani ja kohteena oleva tila ovat pääosassa, jolloin ikään kuin häivytän itseni kuvasta pukeutumalla mustaan.
Mietiskelin vaatefilosofiaani eilen ratikkapysäkillä, kun olin menossa asiakaskäynnille. Kevätaurinko paistoi kirkkaasti, mutta ympärilläni näkyi vain mustiin takkeihin sonnustautuneita ihmisiä. Ehkä heidänkin kannattaisi näinä kohtaamisvajeen aikoina valita joskus päällysvaatteensa toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti