Kiertotaloutta jalkauttamassa

Asiakkaani katsoo minua nippu juuri postiluukusta tipahtaneita mainoslehtisiä kädessään.

- Mitä ihmettä mä näille teen? Nää tämmöset joutais kaikki aina suoraan roskiin!


Vastaan, että jos mainosten lukemiseen ei ole erityistä intohimoa, kannattaa liimata oveen ”ei mainoksia” -tarra. Ja koska kyseinen tarra ei poista osoitteellisen suoramarkkinoinnin ongelmaa, kannattaa laittaa heti ulko-oven viereen joku sievä kori tai hyvin pystyssä pysyvä kassi, joka on sitten helppo käydä tyhjentämässä taloyhtiön keräyspaperiastiaan.

- Mistä niitä tarroja saa?

Lupaan dymottaa sellaisen hänelle. Samalla mielessäni käy ajatus, että keräyspaperikassi jää todennäköisesti täytyttyään tyhjentämättä, koska se painaa täytenä liikaa asiakkaani voimilla paperinkeräysastian suulle nostettavaksi. Mutta sillä hetkellä asiakkaastani on selvästi suuri helpotus, että "annan hänelle luvan" laittaa juuri saapuneet mainokset silmäilemättä odottamaan keräysastiaa.

Keräyspaperikassin viereen laitan toisen kassin palautuspulloille, joita on päässyt kertymään asiakkaani asuntoon lähemmäs sata siitä huolimatta, että lähikauppa on alle 100 metrin päässä. Totean asiakkaalleni, että hänellä on tilaa vievissä pulloissa isohko summa rahaa odottamassa kotiutusta ja että myös viinipullot on voinut jo kolmisen vuotta palauttaa ruokakauppoihin.

- Ihanko totta?! Mä olen luullut, että ne pitää edelleen palauttaa Alkoon.

Vilkaisen nurkkiin kertyneitä tyhjiä lasisia säilykepurkkeja ja totean asiakkaalleni, että ne voi viedä ihan taloyhtiön lasinkeräysastiaan, jollainen jokaisessa vähintään 20 huoneiston kiinteistössä on pitänyt HSY:n alueella olla tammikuusta 2014 lähtien.

- Onko meillä lasinkeräysastia? Sehän on hienoa! Näethän, että mä olen tällainen kierrätyshenkinen ihminen.

Katsomme yhdessä keittiön ruokapöydän alle ja sen viereen kinostuneita kasseja, jotka pursuavat huolellisesti pieneen tilaan taiteltuja elintarvikkeiden kartonkipakkauksia. Molempia naurattaa. Kun urakkani asiakaskohteessa etenee, vakavoidun perinpohjaisesti. Vanhentuneita lääkkeitä löytyy useamman ison kauppakassillisen verran – siis vielä sen jälkeen kun olen poistanut pakkaukset ja lajitellut ne asianmukaisesti kotitalousjätteisiin. Osa lääkkeistä on asiakkaani vuosia sitten kuolleiden sukulaisten. Mietin huolestuneena sitä, millaisen vaaran kotiin kertyneet vanhentuneet lääkkeet voivat aiheuttaa ikääntyneille, huononäköisille ja niille, jotka eivät vain yksinkertaisesti tule katselleeksi päiväyksiä.

- Apteekkiinhan ne pitäis viedä, mutta en oo saanut aikaiseksi.

Niinpä minä vien vanhentuneet lääkkeet apteekkiin asiakkaani puolesta. Samoin vien keräykseen tyhjät paristot, pienikokoiset rikkinäiset sähkölaitteet, kännykänraadot ja ison ostoskassillisen verran kuivuneita kynsilakkoja, jotka nekin luokitellaan vanhalla termillä ilmaistuna ongelmajätteeksi. Pohdin jälleen kerran, miten paljon suomalaiskodeissa lojuukaan vaarallisia jätteitä ja miten paljon niitä mahtaa päätyä sekajätteeseen, koska ihmiset eivät saa aikaiseksi tai eivät yksinkertaisesti välitä.

Homma hanskassa (ja hanskat hukassa?)

Paperinkeräys alkoi Suomessa jo 1920-luvulla, ja suomalaiset ovat oppineet laittamaan paperinsa keräyslaatikkoon (tosin toiveikkaina nekin paperilaadut, jotka eivät sinne kuulu). Keräysmäärät kasvoivat huimasti vuoteen 2008 asti, jolloin taloustaantuma alkoi vaikuttaa paperin kulutukseen ja sähköinen media mullisti viestintämarkkinat. Paperin talteenottoaste nousi kuitenkin vuonna 2013 uuteen ennätykseensä, 80 prosenttiin.

Uudelleentäytettävien lasipullojen palautusjärjestelmä luotiin 1950-luvulla. Vuonna 1996 kauppoihin tulivat pantilliset juomatölkit, ja PET-pullot tulivat pantillisiksi vuoden 2008 alusta. Keväästä 2012 lähtien Alkon järjestelmään kuuluneet kierrätyslasipullot on voinut palauttaa samaan automaattiin muiden pantillisten juomapakkausten kanssa. Pantillisten juomapakkausten suomalaiset palautusasteet ovat kansainvälisessä vertailussa maailman kärkeä: vuonna 2014 pantillisten juomatölkkien palautusaste oli 97 %, muovipullojen 92 % ja kierrätyslasipullojen 89 %. Ekopullo Ry:n hallinnoimien uudelleentäytettävien lasipullojen palautusaste oli 97 %.

Vuonna 2013 Apteekkariliitto, Kuntaliitto ja Jätelaitosyhdistys antoivat yhteisen suosituksen lääkejätteiden keräämisestä kuluttajilta ja niiden toimittamisesta eteenpäin. Lääkkeiden keruun kriisiytyminen joillakin paikkakunnilla syksyllä 2012 vauhditti suosituksen syntymistä, kun pahimmillaan kaksi kolmesta apteekista kieltäytyi ottamasta vastaan vanhentuneita tai tarpeettomia lääkkeitä. Tällä hetkellä jokaiseen suomalaiseen apteekkiin palautuu viikoittain noin 10 kiloa lääkejätettä (Lähde: Suomen Apteekkariliitto ja Helsingin yliopiston apteekki, 2014). Omiin asiakaskokemuksiini peilaten apteekkien viikoittainen vastaanottomäärä tuntuu yllättävän pieneltä.

Pantillisten juomapakkausten kierrättäminen on tehty Suomessa hyvin helpoksi (ja siitähän ikään kuin saa rahaa!). Vanhentuneiden lääkkeiden hävittäminen onnistuu näppärästi ja loogisesti apteekissa asioinnin yhteydessä. Myös paperin, kartongin, lasin ja metallin kierrättäminen on vähintään 20 huoneiston kiinteistöissä HSY:n alueella teoriassa erittäin helppoa.

Käytännössä nämä ovat kuitenkin helppoja hommia vain minun laillani toimivien kannalta. Edelleen on paljon niitä, jotka eivät vain saa aikaiseksi eli eivät saa luotua itselleen toimivan kierrättämisen rutiinia. Edelleen isossa osassa Suomea kierrättäminen on ihan oikeasti huomattavasti vaikeampaa kuin kehä kolmosen sisäpuolella. Ja tässä on nyt sentään kyse vain niistä vanhoista tutuista ja helpoimmin asianmukaisesti kierrätettävissä olevista kotitalouksien jätelajeista.

Välinpitämättömyyttä ja puutteita elämänhallinnassa

Vuonna 2015 ainakin Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla usko suomalaisen kuluttajan kierrätysmotivaatioon on koetuksella: keräyspaperin seasta löytyy esimerkiksi jalkapalloja, juomapulloja, CD-levyjä, polkupyörärunkoja ja puutarhakalusteita. Mäntän tehtaan laatu- ja ympäristöpäällikkö puntaroi sitä, onko kyse tietämättömyydestä vai välinpitämättömyydestä. Rohkenisin väittää, ettei kukaan suomalainen tosissaan kuvittele polkupyöriä ja puutarhakalusteita kierrätettävän keräyspaperiastioiden kautta.

Taloyhtiöiden jätekatokset ja -huoneet sekä varastotilojen käytävät täyttyvät nykyisin säännöllisesti kulahtaneista runkopatjasängyistä, sohvanraadoista, risoista pesukoneista ja vanhoista televisioista. Ilmiö alkaa olla vuosi- ja valtakunnan tasolla todella iso ongelma. Isännöitsijät toteavat, että tällaista tämä nykyisin on, eikä mitään ole heidän mukaansa tehtävissä. Jätelavoihin ei kuulemma ole varaa edes kerran tai kahdesti vuodessa, vaan eipä jätehuoneen jatkuva tyhjentäminen sinne kuulumattomista tavaroistakaan ilmaista liene.

Isot jätehallit viekoittelevat rikkomaan sääntöjä: niihin on helppoa sujauttaa anonyymisti hankalasti hävitettävissä olevat kookkaat tavarat – näennäisesti ilmaiseksi. Yhdenlainen ratkaisu olisi jätteiden putkikeräys: on yksinkertaisesti mahdotonta tunkea sohvan- ja runkopatjanraatoja putkiin. Tosin ehkä varastotilojen käytävät täyttyisivät sitten nopeammin. Yllättävän usein myös omakotitalojen ja mökkien pihat ovat roinan valtaamia eli perimmäistä ongelmaa ei jätteiden putkikeräyskään ratkaisisi.

Huonekalujen koko on kasvanut viime vuosikymmeninä, ja toisaalta taas ihmiset omistavat etenkin pääkaupunkiseudulla entistä vähemmän autoja (saati pakettiautoja tai peräkoukkua ja -kärryä). Kyseessä on siis ennen kaikkea logistinen ongelma, joskin asenneongelma myös. Usein ihmiset saavat uuden sängyn tai sohvan ostaessaan joko ilmaisen tai maksullisen poiskuljetuksen vanhalle. Mutta entä, jos ei osta uutta? HSY:n alueella toimii maksullinen nouto-Sortti, mutta 60 euroa kolmen ison esineen tai vaihtoehtoisesti yhden sohva- tai ruokailuryhmän poiskuljetuksesta tuntuu olevan liikaa useimmille.

Siivottomuus ei koske pelkästään yhteisiä jätekatoksia ja -huoneita. Asumisterveysasioihin erikoistuneet terveystarkastajat ovat havahtuneet paloturvallisuusriskiin, jollaiseksi metriin tai pariin kohonneet tavaravuoret tai peräti koko asunnon pinta-alan täyttävä tavaramassa mitä suurimmassa määrin muodostuvat. He raportoivat yhä enenevässä määrin yksityisasuntojen siivottomuudesta, johon liittyy terveyshaittoja, hajuongelmia ja jätehuollon laiminlyöntiä.

Terveystarkastajatkin ovat saaneet huomata, että näihin tilanteisiin johtavat yleensä monitahoiset ongelmat ja elämänhallinnan menettäminen: päihde- ja mielenterveysongelmat, sairaalloinen hamstraaminen ja ikääntymisen mukanaan tuoma fyysinen tai psyykkinen kyvyttömyys. Väestön ikääntyessä, yhteiskunnan kahtiajakautumisen syventyessä ja henkisen pahoinvoinnin jatkuvasti lisääntyessä kyse ei enää ole mistään marginaali-ilmiöstä.

Tieto ei ole toiminnan tae

Kiertotalouteen kuuluvat tuotteiden valmistaminen uusiomateriaaleista, tuotteiden pitkäkestoisuuden varmistaminen, materiaalitehokkuus sekä vuokraaminen ja yhteiskäyttö, joten kiertotalous ei todellakaan ole pelkkää tehokasta pullonpalautusta. Silti yksi osa kiertotalouden toteutumista on, että käyttökelpoinen – niin tavarat sellaisenaan kuin uusiokäyttöön kelpaavat materiaalit – saadaan myös kotitalouksista osaksi älykästä kiertokulkua. Toimivassa kiertotaloudessa ei kansalaisten panokseksi riitä tyhjien kartonkipakkausten kinostaminen keittiön lattialle. Mutta riittävätkö kansalaisten paukut enempään? Kuinka kiertotaloudesta saataisiin erottamaton osa ihmisten arkea?

Olen 13.1.2015 Kaapelitehtaalla järjestetystä Sitran Kiertotalous-seminaarista lähtien seurannut todella tiiviisti suomalaista kiertotalouskeskustelua eri kanavissa. Kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että nimenomaan kuluttajat on saatava ottamaan kiertotalous omakseen ja sisään koodatuksi ohjenuoraksi kaikkeen arkiseen toimintaansa. Erityistä huomiota on luonnollisesti kiinnitetty kuluttajien näkökulmasta suurimpiin luonnonvaroja tärvääviin arjen aspekteihin eli asumiseen, liikenteeseen ja ruokaan.

Yllättävän usein esiin nousee edelleen sana valistus. Tiedon tuottaminen ja levittäminen. Tällä on tietenkin merkittävä rooli – erityisesti siinä tapauksessa, jos ja kun Suomeen tulee uusia kiertotaloutta tukevia toimintamalleja, järjestelmiä ja säädöksiä. Mutta entä tiedon sisäistäminen ja sen muuttaminen toiminnaksi? Suurin osa suomalaisista alkaa olla puhkivalistettuja, ja olen asiakastyössäni nähnyt, miten tieto ja sen kanssa ristiriidassa syystä tai toisesta oleva toiminta lisää tuskaa. Usein tuska on jo menetetyn elämänhallinnan myötä valmiiksi melkoinen.

Kiertotalous on keino toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita. Wikipedian määritelmän mukaan kestävä kehitys on "paikallista ja globaalia yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on". Kestävä kehitys on poikkitieteellinen muutosprosessi, jolla on ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia ulottuvuuksia.

Vaikka olen ekologisuuden puolesta puhuva yrittäjä, sosiaalinen aspekti on kuitenkin minulle se tärkein. Elämänhallinnan menettämisestä johtuvan siivottomuuden keskellä ollaan erittäin konkreettisesti ihmisarvon äärellä. Vertaisuus, oikeudenmukaisuus ja myötätunto ovat keskeisiä periaatteitani, kun kohtaan tutussa arkiympäristössään ihmisiä, jotka eivät vain syystä tai toisesta saa aikaiseksi. Kokeilen heidän kanssaan käytännössä erilaisia vaihtoehtoisia toimintamalleja, kunnes löydämme yhdessä juuri heille sopivan tavan toteuttaa esimerkiksi kierrätystä tai kiertotaloutta laajemmassakin merkityksessä.

Teen työtäni, koska uskon aitoihin kohtaamisiin ja kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen uusien toimintatapojen omaksumisen tehokkaimpina mahdollistajina. Arkeen juurtuneita tapoja ja tottumuksia on hyvin vaikea muuttaa pelkällä tiedolla. Yhdessä tehden onnistumisen mahdollisuudet moninkertaistuvat.

Erinomaista Euroopan kestävän kehityksen viikkoa!


PS. Tässä kirjoituksessa mainittu asiakas on kuvitteellinen henkilö, johon olen yhdistellyt kokemuksiani useammasta eri asiakaspalvelutilanteesta.