tiistai 27. lokakuuta 2015

Ammattijärjestäjän 27. poisto lokakuun Minimalismipelissä

Lokakuun Minimalismipelin 27. poisto koostuu kartonkisesta säilytyslaatikosta, sisustus- ja jouluaiheisista kirjoista, purkillisesta kullanväristä koristehiekkaa, boordinauhasta, kuopuksellemme liian pieneksi käyneistä ulkoilukengistä, peltirasiasta, lasisesta tarjoiluvadista, muovisesta säilytyspurkista, iittalan lasikulhosta, muutamasta tarpeettomasta lelusta, neljästä purkillisesta kamalan hajuista muovailuvahaa, kolmesta lasisesta tuikkuastiasta, keraamisesta teepussin alusesta, koristetähdestä, pussillisesta askarteluhelmiä ja ompelukuvista reikien kokoon nähden aivan liian ohuine lankoineen. Suurin osa näistä menee myyntiin itsepalvelukirppikselle ja osa lähtee lähi-Fidaan.

PS. Jos kaipaat buustia tavaroiden läpikäymiseen, emännöin lokakuun ajan Facebookissa Minimalismipeliä, jossa on ideana, että kuukauden ensimmäisenä päivänä kodista poistetaan yksi tavara, toisena kaksi ja niin edelleen.

Yhdysvaltalaisen The Minimalists -ryhmän lanseeraamaan Minimalismipeliin osallistuaksesi sinun ei tarvitse tavoitella minimalismia. Tavarat, jotka ovat sinulle tarpeettomia, saattavat kuitenkin olla jollekin toiselle tarpeellisia jo tänään.

Pidempikestoista vertaistukea tavaratuskailuun puolestaan tarjoaa Kodin raivaajan ABC -ryhmäni, ja ostomotiiveja pääsee yhdessä muiden kanssa tutkailemaan Facebook-tapahtumassani ”Tätä en ostanut lokakuussa 2015”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti