keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Eväitä onnistuneeseen järjestämisprojektiin


Hyvä ja realistinen suunnittelu on myös toimivan ja helposti ylläpidettävän järjestyksen luomisen perusta. Täydellisyyteen ei ole pakko pyrkiä, joten käytössä olevaa aikaa ja omaa tarmokkuuden tasoa kannattaa punnita aluksi vakavasti.

Erittäin tärkeää on määritellä järjestämisprojektille jämpti alku- ja loppupäivämäärä. Isossa urakassa kannattaa asettaa välitavoitteita ja aikatauluttaa nekin. "Ennen" ja "jälkeen" -valokuvien ottaminen on kiinnostavaa ja palkitsevaa: ne konkretisoivat aikaansaannoksesi.

Muiden tilan käyttäjien sitouttaminen projektiin ja saavutetun järjestyksen ylläpitämiseen on merkityksellistä oman jaksamisesi ja kaikkien yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Sovitut pelisäännöt ovat tarpeen erityisesti lastenhuoneessa ja muissa lasten leikkitiloissa - eikä se puolisokaan saisi elää kuin pellossa ikään. ;)

Sparraajan rooli kodin tai muun tilan järjestämisessä kaoottisesta toimivaksi ja viihtyisäksi on tärkeä. Projektissa ovat tarpeen paitsi hyvät neuvot, myös rohkaisu ja lempeä eteenpäin tuuppiminen, jotta urakka etenisi aikataulussa eikä tyssäisi ensimmäiseen väsähdyksen tunteeseen.

Järjestämisen sparraajina voivat toki toimia organisointikykyiset sukulaiset, ystävät tai työkaverit. Koska ihmissuhteet - etenkin sukulaissuhteet - ovat joskus varsin herkkiä ja kimurantteja kuvioita, eivätkä tavarapaljouden taustalla juuri koskaan ole järkisyyt, ammattilaisapu on kuitenkin kannattava investointi.

Koulutettu ammattijärjestäjä antaa käyttöösi ammattitaitonsa ja kokemuksensa lisäksi objektiivisen, henkilöhistoriastasi riippumattoman näkökulmansa, jota eivät väritä perintökiemurat, yhteiseen historiaan perustuvat olettamukset tai työkavereiden keskinäinen nokkimisjärjestys.

Jos tarvitset sparraajaa järjestämisurakassa, satsaa rohkeasti ammattilaispalveluun! Se on varmasti sen arvoista, eikä vaitiolovelvollista ammattijärjestäjää tarvitse asiakassuhteen päätyttyä enää välttämättä kohdata - ei ainakaan sukujuhlien tuoksinassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti