Makuupussin vetoketju oli hajonnut, housuissa oli iso reikä, kolmelta sukalta oli kadonnut pari ja loput sukat olivat pahasti hajalla.
Mutta äitiä ei kuulemma ollut tullut ikävä - eikä tullut kyllä sittenkään, kun edellä mainittu tuho selvisi minulle. Hetken hengiteltyäni totesin itsekseni, että onneksi tyttäreni ei ole merkkivaatteiden ja -tavaroiden perään. Sitten leiri vasta kalliiksi olisi käynytkin.
Kyllä se siitä - ajan kanssa
Viimeksi kirjoitin tässä blogissa alle 10-vuotiaiden lasten vaatevarustelusta ja pienille tenaville kehittämästäni kahden hyllyn metodista. Yli 10-vuotiaiden kanssa asia ei enää olekaan niin yksinkertainen. Murrosikäiselle on tietyssä vaiheessa täysin turha tuputtaa minkäänlaista järjestyksenpitometodia, vaikka se olisi kuinka simppeli. On vain uskottava, että kyllä se siitä taas ajan kanssa. Niin mitä todennäköisimmin käy, jos perheen aikuisten esimerkki on ollut hyvä ja toimiva.
Itse kuvittelin, että varhaisteinilleni saattaisi sopia omassakin käytössäni oleva systeemi, jossa kaikki sesongin vaatteet roikkuvat kaapissa henkareissa, laatikoissa tai koreissa säilytettäviä sukkia ja alusvaatteita tietysti lukuun ottamatta. Mikä muka olisi sen helpompaa! Mutta kun ei: vaatteet lojuivat edelleen työtuolin selkänojalla ja pursuilivat hyllykomerossa sikin sokin. "En mä jaksa niitä vaatteita henkareihin asetella!" Niin, eipä tosiaan. Edes päällystakkeja eteisen naulakossa.
Niinpä minä toistaiseksi tyydyn siivoamaan esikoiseni vaatekaapin parin kuukauden välein. Järjestän omiin, väreiltään kauniin spektrimäisesti liukuviin pinoihinsa topit, T-paidat, pitkähihaiset, jakut ja hupparit, leggingsit ja farkut. Tyttäreni on yleensä läsnä, ja käymme yhdessä läpi jokaisen vaatekappaleen siltä varalta, että se on käynyt pieneksi tai epämieluisaksi. Niin tai hajonnut. Pieniksi tai epämieluisiksi käyneet vaatteet myymme kirpputorilla. Ratkenneet saumat ompelen kiinni, pahasti hajonneet vaatteet laitamme roskikseen.
Oma lukunsa ovat ihan oikeasti likaiset vaatteet, joiden vieminen ajallaan pyykkikoriin on jatkuvasta muistuttelustani huolimatta rakettitieteeseen vertautuvaa ponnistelua. Samoin on pyykkikoriin pistämistä edeltävän sukkamyttyjen suoristamisen ja vaatteiden toisistaan irrottelun laita. Kerrassaan mahdotonta toteuttaa ilman äidin suosiollista avustusta.
Varhaisteinini arvostaa kyllä vaivannäköäni ja muistaa kiittää aina, kun olen hänen vaatekaappinsa siivonnut. Joka ikinen kerta hän myös sanoo yrittävänsä pitää aikaansaadun järjestyksen yllä. Toistaiseksi ylläpitoennätys on ollut kolme päivää. Mutta kyllä se siitä, ajan kanssa.
Alakoululaiset varustekilpasilla?
10.8.2012 MTV3 Uutiset postasi Facebookiin pyynnön: "Huomio lasten vanhemmat! Teemme tänään juttua koululaisten varustekilpailusta. Alakoululaisillakin alkaa olla nykyään merkkivaatteita ja hinnakkaita varusteita, kuten kännyköitä ja muuta elektroniikkaa. Miten te, lasten vanhemmat, koette tämän ilmiön? Oletteko joutuneet ostamaan lapsillenne kalliita varusteita vain siksi, että heidän koulukavereillaankin on?"
Pakkohan minunkin oli kantaa korteni kekoon. Olin samaa mieltä erään isän kanssa siitä, että varustekilpailu on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla nuorison keskuudessa jo vanhanaikaista. Kommentoin myös, että monilla vanhemmilla saattaa edelleen olla omien korviensa välissä kalliiden merkkituotteiden pakkohankintaan liittyvä paine jäänteenä menneiltä nopean talouskasvun vuosikymmeniltä.
Vanhemmat ovat avainasemassa tässäkin: antavat esimerkin, joskin toisaalta ehkä tilapäisesti myös sen kovimmin vastustettavan mallin, omilla teoillaan. Kannattaa miettiä pari kertaa, mariseeko kovaan ääneen kyllästymistään vuoden vanhaan, mutta täysin toimivaan älypuhelimeensa tai huokaileeko pari vuotta sitten ostetun city-maasturin ratin takana naapurin Penan uutuuttaan kiiltävän menopelin perään.
Meidän perheessämme painetta kalliisiin hankintoihin ei ole juuri muodostunut. Lasten vaatteet on aina hankittu etupäässä kirpputoreilta, joten merkkivaatteet tarkoittavat meillä lähinnä kiljaisua "Kato nyt tätäkin, viisi euroa! Kaupassa tää maksaisi melkein sata." (Tai sitten merkkivaatteet tarkoittavat sitä, että nuorekas täti on kyllästynyt omiinsa ja lahjoittanut ne siskontytölle kuten viereisen kuvan Converset.)Kyllä esikoisemme tietää, mitä kalliita merkkituotteita hänen ikäisensä mahdollisesti suosivat kulloinkin. Mutta hän tietää myös niiden hinnat ja tuhahtelee moiselle hulluudelle.
Ja kun elektronisia vempaimia ei esikoisen peruspuhelinta lukuun ottamatta ole koskaan hankittu, niiden uusimiseenkaan ei ole painetta. Tänä syksynä kuudennen luokan aloittanut varhaisteinimme halusi varusteekseen ainoastaan uusia lyijykyniä, koska vanhat oli kirjoitettu jotakuinkin loppuun. "Ja sit ihan niitä semmosia kunnon peruslyijykyniä, ei mitään kamalia kuviollisia ja kimaltelevia tuoksukyniä."
"Kaikille laadukkaiden varusteiden hankinta ei ole ongelma"
MTV3 Uutisten toimittaja heitti Facebook-keskustelun väliin provokatiivisen kommentin tai tuli vaihtoehtoisesti paljastaneeksi oman asenteellisuutensa: "Kaikille vanhemmille laadukkaiden varusteiden hankinta ei ole ongelma, vaan niihin halutaan itse panostaa. Haluaisiko joku kertoa, miksi kokee tärkeäksi ostaa lapsilleen kalliita merkkivaatteita tai uusimpia laitteita?"Korkea hinta ei tunnetusti ole läheskään aina laadun tae. Ja ei kai meillä Suomessa sentään vielä tänäkään päivänä mitata lapsiin panostamista euroissa?
Partioleirin varusteita kasaan haaliessamme tuli kuitenkin mieleeni, kuinka paljon pienempään tilaan tavarat olisivat mahtuneet, jos kengistä ja ulkoiluvaatteista olisi ollut varaa hankkia gore-tex-versiot. Nyt mukaan piti pakata ulkoiluvaatteiden lisäksi vielä erikseen tilaa vievät kumisaappaat ja sadevaatteet.
Luulenpa, että ne pakataan seuraavallekin leirille. Todennäköisesti myös sitä seuraavalle. Retkeilyalan huippulaadun hankkiminen hurjaa vauhtia kasvavalle varhaisteinille on meidän perheessämme sen verran iso taloudellinen - ja vakaumuksellinen - ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti