Ei yrittäjyys ole perinnöllistä

Minulla oli suuri ilo osallistua eilen yrittäjille räätälöityyn Voimavarat-valmennukseen, jonka teemoja olivat yrittäjän minäkuva, voimavarat, itsensä johtaminen ja itsetuntemus voimavarana.

Valmennuksen vetäjän viittaa kantoi mainio Outi Hägg, joka on Suomen ensimmäinen rituaalipedagogi ja toiminut jo viitisen vuotta Kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksessa yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen koulutuspäällikkönä sekä asiantuntijana. Päällimmäiseksi tietotason ajatukseksi valmennuksesta jäi se, että yrittäjyyttä pidettiin käyttäytymismallina ennen kuin siitä tuli teollistumisen myötä puhtaasti liiketoimintaa. 1990-luvulla tultiin lopulta siihen tulokseen, että kyllä yrittäjyys sittenkin on ajatus- ja toimintamalli, jossa oppiminen on keskeisessä roolissa.

Kenneth Mason on todennut osuvasti: "Voiton tekeminen on yrityksen tarkoitus yhtä paljon kuin syöminen on elämän tarkoitus. Syöminen on elämän vaatimus, mutta elämän tarkoitus — ainakin toivottavasti — on jokseenkin laajempaa ja haastavampaa. Sama pätee yrityksiin ja voittoon."

Usein toisteltu ajatus yrittäjyydestä suoranaisena verenperintönä on kukkua: ennusteprosentit yrittäjien lapsille ovat jotakuinkin 50 ja 50. Minä en todellakaan ole yrittäjäsuvun vesa, pikemminkin opettajasuvun - mikä onkin täysin loogista nyt, kun Outin eilisiä sanoja oppimisesta päässäni pyörittelen. Opinhaluinen ja positiivisella tavalla utelias olen ollut aina. Isänisäni isä tosin oli keskisuomalainen kauppias, jolle hellämielisyyttään kävi kurjistuneen Suomen afääreissä lopulta huonosti, mutta siinä yrittäjäperimäni sitten onkin. Tästä huolimatta, tai mahdollisesti juuri tämän vuoksi, haaveilin yrittäjyydestä jo lukioaikoina.

Osana eilistä valmennusta hahmottelimme henkilökohtaista voimavarakarttaa, jonka pohjalta keskustelimme muiden valmennettavien kanssa siitä, miten voisimme käyttää voimavarojamme yrittäjyyden hyväksi. Voimavarakartassa oli sellaisia osioita kuin kulttuuri ja perinteet, ihmiset ja ihmissuhteet, tiedot ja taidot / pätevyys, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet sekä motivaation lähteet.

"Heimottomana" Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajamailla kasvaneena sekä helsinkiläisyydestä 5-vuotiaasta lähtien haaveilleena äkkäsin kulttuuri- ja perinnevoimavarakseni sukuni tavan toimia. Sieltä kumpuavat ahkeruus, kekseliäisyys, luovuus, näppäryys ja omin käsin tekeminen. Olin haljeta ilosta ja ylpeydestä kertoessani vierustovereilleni, että laadin lokakuussa 2011 aivan samoja asioita sisältäneen kutsumuskartan, josta tein jotakuinkin suoraan yritykseni liiketoimintasuunnitelman. Kutsumuskartta vahvisti sen, minkä olin tiennyt jo pitkään: kaikki kutsumuskarttaani kirjattu olisi mahdollista toteuttaa erityisesti yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä.

Kutsumuskarttaa laatiessa kartoitetaan oman elämän ydinalueet miettimällä, millainen tekeminen tuntuu aidosti mielekkäältä. A4-kokoiselle paperiarkille kirjoitetaan kaikki "omalta" tuntuvat puuhastelun muodot. Kun A4-arkki on täynnä, pisteytetään jokainen toimi yhdestä kolmeen. Kolmosen saavat sellaiset puuhat, joita saa jo nyt tehdä kylliksi. Kakkosen arvoisia ovat puolestaan askareet, joita pääsee kyllä ajoittain harjoittamaan, mutta joiden parissa viihtyisi mieluusti enemmänkin. Ja ykkösellä kuitataan puolestaan toimet, joiden parissa haluaisi viettää aikaa, mutta joita ei pääse tällä hetkellä harjoittamaan juuri lainkaan.

Tuloksena on kartta siitä, kuka ihminen oikeasti on. Karttaa tarkastellessa kannattaa miettiä, minkälainen ihminen tekisi kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa täysipainoisesti kaikkea sitä, mitä paperille on kirjattu. Kun ihminen selvittää, mitä haluaa tehdä ajallaan ja alkaa tehdä noita asioita täysipainoisesti, hän on mitä suurimmalla todennäköisyydellä onnellinen. Onnellisuushan syntyy siitä, että tekee asioita, jotka tukevat omaa arvomaailmaa.

Että sellaista voimavarojen hyödyntämistä! Todellakin: itsetuntemus on yrittäjän tärkein voimavara.