perjantai 2. toukokuuta 2014

Ulos kaapista -viikkohaaste: pöytäliinat

Kevään juhlasesonki on juuri alkanut. Monien mielestä ainoastaan hieno pöytäliina antaa kattaukselle tarpeeksi arvokkaan pohjan. Minun mielestäni kaikki kodin pöytäpinnat kannattaa valita siten, ettei niitä tarvitse peitellä. Siten, että ne suorastaan vaativat tulla esitellyiksi!

Lapsiperheessä elämä on huomattavasti helpompaa, jos pöytäliinoja ei ole. Ei tarvitse jatkuvasti olla kieltämässä ja vahtimassa liinoissa roikkumista, ja ruokapöydälle kaatunut maito on helppo pyyhkäistä pois liinattomalta pinnalta. Ei stressiä liinoihin vääjäämättä ilmestyvistä tahroista.

Olen huomannut, että erityisesti 1940-luvulla syntyneen ikäluokan omistamissa kodin tekstiileissä suurin epäsuhta kappalemäärän ja käytön välillä on yleensä juuri pöytäliinoissa. Pöytäliinoja hankitaan, jotta saataisiin väriä ja vaihtelua sisustukseen; ne ovat monesti suhteellisen edullisia ja helppoja ostaa. Ja lisäksi on sitten vinot pinot niitä perintöpöytäliinoja, joista osa onkin todellisia aarteita.

Mummojen aarteille uusi elämä


Mummojen ja isotätien taidolla virkkaamista pitsiliinoista voi koostaa yhteen ompelemalla ihania kasseja, päiväpeittoja, verhoja ja vaikka mitä. Pitsiliinoilla voi tuunata romanttisiksi vaikkapa yksiväriset koristetyynyt, jotka ovat alkaneet kyllästyttää.

Myös käsin kudottujen pellavaliinojen arvolle sopivassa jatkojalostuksessa kannattaa käyttää mielikuvitusta. Kokonaan näistä aarteista ei ainakaan hetken mielijohteesta kannata luopua, koska ne ovat euromääräisestikin arvokasta ja ilmeisen katoavaa kansanperinnettä.

Ompelutaitoisten on helppo kierrättää kankaiset pöytäliinat: niistä voi tehdä vaikkapa pikkutyttöjen mekkoja, esiliinoja, patalappuja ja -kintaita, kasseja, kukkaroita ja erilaisia tilkkutöitä. Puuvillaisista isommista pöytäliinoista tulee hyvää matonkudetta.

Haaste: käy läpi, laske, päätä tarpeellinen määrä ja kierrätä loput


Ajatuksena Ulos kaapista -viikkohaasteissa on, että käymme viikoittain yhdessä läpi jonkun tietyn kodin tavaratyypin tai -ryhmän, laskemme kappalemäärän, päätämme millainen määrä on itsellemme / perheellemme tarpeeksi ja mietimme erilaisia lahjoittamiskohteita ylimääräisille kappaleille.

Voit tehdä tuon kaiken myös täysin itseksesi, mutta olisin iloinen, jos uskaltautuisit "ulos kaapista" ja kertoisit täällä havaintojasi viikkohaasteeseen liittyen. Tänä viikonloppuna ja tulevalla viikolla haastan sinut käymään läpi kotoasi löytyvät pöytäliinat! Myös kaitaliinat, pienet pitsiliinat ja tabletit sisältyvät haasteeseen.

3 kommenttia:

  1. Tämä haaste on itselleni suorastaan hihityttävän helppo: meidän kotoamme ei löydy yhtään ainoaa pöytäliinaa, kaitaliinaa tai tablettia. Näin on ollut jo monta vuotta emmekä ole liinoja kaipailleet. :) Pieniä vanhoja pitsiliinoja minulla kuitenkin on puolisen tusinaa työhuoneeni materiaalilaatikossa odottamassa, että ompelen ne sopivan hetken tullen kiinni koristetyynyihin.

    VastaaPoista
  2. Meiltä löytyy kaksi pöytäliinaa, molemmat kuviointia joulu. Kaitaliinoja löytyy varmaankin lähemmäs kymmenen. Niille on kuitenkin hyvä hylly olemassa, joten ei tarvitse juuri nyt karsia :D Kaitaliinat ovat ainoat joita meillä käytetään. Itseasiassa haluaisin kyllä valkoiset pöytäliinat, mutta kohdalle ei ole sattunut sopivia. Ehkä siis hinnaltaan sopivia ;) Pitsiliinoja on minullakin kangaskaapissa odottelemassa, pöydällä niitä en osaisi pitää, mutta ehkä jossain ompeluksessa kuitenkin.
    -Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä, että kaitaliinoille on teillä oma paikkansa, jossa on niille sopivasti tilaa! Perusasiat tältä osin kunnossa. :)

      Poista