Mätin kaiken hyllyiltä sängylle yhdeksi siniharmaanliilan-mustavalkoiseksi mylläkäksi ja irrotin kuusi hyllyä kannakkeineen. Pyyhin hyllyt ja kaapin seiniin vuosien saatossa ilmestyneet harmaat juovat.
Sitten kiikutin 5,5 vuoden takaisesta muutosta lähtien työhuoneen kaapissa roikkuneet puvut, irtotakit ja solmiot samaan läjään sängylle kaiken muun kanssa. Naureskelin itsekseni sitä, että nimenomaan puolisoni työvaatteet olivat aikoinaan päätyneet asuntomme TYÖhuoneeseen ja jääneet sinne kaiken logiikan vastaisesti siinäkin vaiheessa, kun pari vuotta sitten otin huoneen yritystoimintani käyttöön.
Irrotin työhuoneen kaapista vaatetangon ja sen kannakkeet ja kiinnitin ne puolisoni kaappiin makuuhuoneeseen. Totesin, että kaappiin mahtuu pari hyllyä vaatetangon kaveriksi, ja laitoin ne paikoilleen.
Kävin sängylle rötkäyttämäni vaatteet läpi ja totesin, että melko moni vaatekappale oli itse asiassa pesun tarpeessa. Pyykkiä tuli koneellinen, ja laitoin pesuohjelman käyntiin saman tien.
Asetin kaapin lattialle sukat ja alusvaatteet koreissaan. Sitten pääsin mielipuuhaani: asettelemaan paitoja ja puseroita henkareihin - sävyittäin. Ai että, miten nautin!
Viikkasin farkut ja muut arkihousut hyllylle henkarivaatteiden alapuolelle. Paksuimmat neuleet ja T-paidat taittelin vaatetangon yläpuolelle asettamalleni hyllylle. Ensi kesää odottamaan jäävät vaatekappaleet ja harvemmin käytössä olevat urheiluvaatteet viikkasin ylähyllyn takaosaan.
Kylläpä teki hyvää! Pitkäaikainen päänsisäinen paine helpotti kummasti. Kahdessa kaapissa aiemmin olleet vaatteet mahtuvat nyt yhteen, ja kaikki on siististi omalla paikallaan, helposti löydettävissä ja käyttöön otettavissa - joskin useimmat vaatteet vasta silittämisen jälkeen. Itse silitän silittämistä vaativat puhtaat vaatteet aina heti kuivaamisen jälkeen, ennen kaappiin laittamista. Kukin tavallaan.
Yksi juttu kuitenkin jäi hiukan häiritsemään: 20 vuoden takainen, jo kolmannessa yhteisessä kodissamme käyttökelvottomana reissannut punainen abihuppari on kaapissa edelleen. Nyt sentään siellä T-paitojen ja paksumpien neuleiden takana eikä heti ensimmäisenä ovelta vilkuttelemassa.
En kuitenkaan taida ottaa abihupparia puheeksi, kun puolisoni kotiutuu töistä viikonlopun viettoon. Onhan siitä jo puhuttu. Useampaan otteeseen näiden 10 vuoden aikana. Olisihan hupparista luopuminen sentään sama kuin luopuisi lopullisesti nuoruudestaan. Vai olisiko? Tai olisiko 38-vuotiaan ehkä jo aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti