keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Raivaamisen työläydestä

Raivaaminen on työlästä! Ja oppimisnäkökulmasta sen kuuluukin olla, jotta kulutuskäyttäytymisessä tapahtuisi samalla muutoksia – mikä on erittäin oleellinen asia asumisen viihtyisyyden, toimivuuden ja turvallisuuden lisäksi.

Ihmisten omatoimista raivaamista helpottaakseni perustin heinäkuun 2015 lopulla Facebookiin Kodin raivaajan ABC -vertaisryhmän.

Vertaisryhmässäni menetelmää ei ole nostettu, eikä tulla nostamaan, itseisarvoksi, kuten esimerkiksi nyt niin kovin trendikkäässä KonMari-filosofiassa. Annan ryhmäläisille ajattelemisen aihetta, ja jokainen soveltaa sitä omaan elämäntilanteeseensa resurssiensa mukaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

Ryhmän nimenkin mukaisesti olemme käyneet kodin tavararyhmien aakkosia läpi. Näin yli puolen vuoden matkan jälkeen olemme siirtymässä M-kirjaimeen. Aakkostaminen on tehokas tapa saada haravoitua suurin osa kotien sadoista erilaisista tavararyhmistä, kun eteneminen on sen pohjalta tietyn ennalta määrätyn järjestyksen mukaista.

Kun tavararyhmät on käsitelty, siirrymme käsittelemään kodin tiloja ja niihin liittyvää problematiikkaa. Samalla toinen ja tarkempi karsintakierros tehdään tila-ajattelun pohjalta. Aikaahan tämä vie, mutta se on vain hyväksyttävä. Kuten yleensäkin: onneen ei ole oikotietä.

Ammatillisesta näkökulmasta


Näin ammatillisesta näkökulmasta katsottuna Kodin raivaajan ABC -vertaisryhmäni toimintaan liittyy muutama oleellinen juttu:

Ensimmäinen asia on tuo mainitsemani vaivannäön kautta oppiminen. Sen takia en koulutettuna ammattijärjestäjänä tee työtä asiakkaideni puolesta, vaan nimenomaan heidän kanssaan, ja siinäkin enemmän taustatuen roolissa.

Toinen asia on se, että jokaisen kannattaa nähdäkseni ottaa tavoitteekseen tietää, mitä kaikkea omistaa – muutenhan omistaminen on täysin turhaa! Tämä taas edellyttää, että jokainen esine on jossain vaiheessa käytävä läpi.

Kolmas keskeinen asia on olemassa olevan määrän ja tarpeen välinen suhde. Ensin on määriteltävä, mikä on itselle tai perheelle tarpeellinen määrä mitäkin tavaraa, vaikkapa pussilakanoita, ja sen jälkeen olemassa olevaa määrää on verrattava tarpeelliseen määrän. Jos niiden välillä on erotus, on joko mentävä ostoksille tai laitettava tavaraa kiertoon.

Jotta erotus voidaan todeta, on kaikkien huushollin pussilakanoiden oltava koottuna yhteen ainakin hetkellisesti. Useimpien tavararyhmien kohdalla paras säilyttämisvaihtoehto pitkälläkin tähtäimellä on se, että saman kategorian tavarat ovat samassa paikassa.

Erilaisista lähtökohdista


Lähtökohtamme kodin raivaamiseen ja tavaroiden läpikäymiseen ovat täysin yksilöllisiä. Itse tiedän yleensä tarkistamattakin, kuinka monta mitäkin tavaraa huushollistamme löytyy. Ja sen tiedän täydellä varmuudella, mistä ne löytyvät.

Meidän perheellämme on suhteellisen pieni koti, vain 97,5 neliötä kuudelle hengelle, ja erittäin maltillinen määrä tavaraa. Tilanne on totaalisen erilainen vaikkapa niillä, joilla tavarat jo haittaavat kotona liikkumista ja erilaisten askareiden tekoa. Ja sitten on kaikenlaisia tilanteita siltä väliltä.

Kodin raivaajan ABC -vertaisyhmässä voi hyvin olla mukana, vaikka ei aina ehtisikään samantien käydä esille nostettuja tavararyhmiä konkreettisesti läpi. Myös mielikuvaläpikäymisellä on iso merkitys. Se auttaa muuttamaan karsimisajatukset teoiksi.

Mutta hei: raivaamistakaan ei tarvitse tehdä yksin!


Sunnuntaina 14.2. vietettävän ystävänpäivän kunniaksi Elokuun Tila antaa asiakkailleen 20 % alennusta kaikista viimeistään pe 19.2.2016 varatuista normaalihintaisista palveluista. Esimerkiksi kolmen tunnin palvelun hinnaksi jää tällöin 156 euroa (norm. 195 e).

Tarjoushintaisten palvelukertojen määrää ei ole rajoitettu, mutta tarjous on voimassa ainoastaan Elokuun Tilan ensisijaisella palvelualueella Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Tarjoushintaiset palvelut on hyödynnettävä toukokuun 2016 loppuun mennessä.

Jos haluat käyttää tarjouksen hyödyksesi, kirjoitathan sähköisessä ajanvarauksessa alennuskoodille varattuun kohtaan "ystävänpäivätarjous".

Valtakunnallista Siivouspäivääkin muuten vietetään jälleen 28.5. mikä vinkkinä ja kannustimena kerrottakoon!

2 kommenttia:

  1. Ellei omista hienoa liinavaatekaappia tai suurta kodinhoitohuonetta, pussilakana on huono esimerkki "samanlaiset säilytetään samassa paikassa". Meillä pussilakanat säilytetään siellä missä niitä käytetäänkin, eli jokaisen vaatekaapissa on oma hylly lakanoille. Hyllyllä lakanat ovat settirullana, eli yhdessä rullassa on aluslakana, pussilakana(t) ja tyynyliina(t). Mieskin osaa ottaa sopivat lakanat kaapista! :D

    Tämä on ollut kätevä tapa rajata lakanoiden määrää. Niitä on ne tietyt setit, ei yhtään paritonta lakanaa. Niitä saa olla korkeintaan sen verran, että mahtuu siihen vaatekaapin hyllylle riviin, ei pinoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska meilläkin lakanat ja tyynyliinat säilytetään siellä, missä niitä käytetään (siis ne yhdet ainoat varakappaleet kustakin), tuulesta tempaamani pussilakana oli itse asiassa esimerkki nimenomaan siitä, että välillä voi olla hyvä kerätä kaikki samanlaiset yhteen läjään kokonaismäärän tarkistamiseksi. Se ei siis ollut esimerkki samanlaisten säilyttämisestä samassa paikassa. :)

      Poista