29.9.2015 julkaisemassani Lokakuussa pelataan Minimalismipeliä -kirjoituksessa esitin sekä itselleni että lukijoille kysymyksen, onko 496 paljon vai vähän, ja totesin omalta osaltani sen olevan suhteellista. Siinä vaiheessa olin vielä taipuvainen ajattelemaan, että meidän kuusihenkiselle perheellemme melkoisen kompaktin kokoisessa ja tavaramäärältään varsin karsitussa kodissamme 496 olisi paljon. Nyt tiedän paremmin: 496:n (tai tarkemmin ottaen lähemmäs 550:n) tavaran poistuminen meidänkään nurkistamme ei näy vielä missään.
Suomalaiskodeissa on sanottu olevan keskimäärin 10 000 tavaraa. Nyt olen entistä vakuuttuneempi, että oikea luku on vielä isompi. Toki se riippuu täysin laskentatavasta. Periaatteessa jokainen nasta, nuppineula ja klemmari on tavara. Mutta voihan olla, että suomalaiskotien keskimääräistä tavaramäärää laskettaessa on laskettu yhdeksi tavaraksi vain nastoja, nuppineuloja ja klemmareita sisältävät rasiat.
Tarpeeton vai liian vähällä käytöllä?
Suhtauduin aluksi lievästi sanottuna skeptisesti siihen, miten ikinä saisin kodistamme riivittyä kasaan 496 tarpeetonta tavaraa lokakuun Minimalismipelin myötä kiertoon laitettaviksi. Sitten hoksasin, ettei poistuvien tavaroiden tarvitsekaan olla tarpeettomia: riittää, kun ne ovat mielestäni liian vähällä käytöllä.
Tämän älynväläyksen jälkeen poistaminen sujui kuin tanssi. Etenkin, kun minulle ei ole koskaan kelvannut yleisimmin kuultu ohjenuora "jos et ole käyttänyt tavaraa kertaakaan vuoden aikana, se on turha". Aivan puhtaita sesonkitavaroita lukuun ottamatta aikajänne on minulla kuukausi tai korkeintaan pari. Mutta älkää säikähtäkö: en suinkaan tuputa tätä näkemystä asiakkailleni. Jokaisella ihmisellä on oma tahtinsa, kaikessa.
Suurin osa poistoiksi lokakuun aikana laskemistani tavaroista oli siis sellaisia, jotka olivat perheessämme kyllä jonkinlaisessa käytössä ja olisivat voineet olla sitä jatkossakin. Mitään meiltä ei silti puutu, vaikka ne ovatkin jatkaneet matkaansa.
Jos teitä muuten ihmetyttää, miksi perheellisenä ihmisenä puhun säilyttämisestä ja kiertoon laittamisesta jatkuvasti minä-muodossa, se johtuu siitä, että teen taloudessamme lähes kaikki tavarahankinnat. Mieheni ostaa suurimman osan omista vaatteistaan, mutta muusta vastaan minä.
Toki poistoja tehdessäni kysyin etenkin isompien lasteni mielipidettä heille ostamieni tavaroiden kohtalosta. Yleensä se oli omani kanssa yhteneväinen. Kaikkein eniten soraääniä tuli viisivuotiaalta, joka ei millään raaskisi luopua edes pieniksi käyneistä vaatteistaan tai kengistään. Varsinainen pikkuprinsessa!
Vaatepoistot ja tekstiilijäte
Olen jo muutaman vuoden ajan ollut erityisen ylpeä perheemme maltillisesta vaatemäärästä. Siitä huolimatta jälkikäteen lokakuun poistoja katsellessa ei voi välttyä huomaamasta, että nimenomaan vaatteita sekä kenkiä ja laukkuja poistui eniten.
Tietenkin tämä selittyy suurimmaksi osaksi hurjassa kasvuiässä olevilla lapsillamme, mutta myös omia vaatteitani ja asusteitani lähti kiertoon paljon. Tämänkeväisen Kuningaskuluttaja-ohjelman vaatehaasteen lukemat eivät siis enää pidä minun kohdaltani paikkaansa. Ne ovat nyt vieläkin pienemmät. Meidän perheessämme vaatteet ovat ennen kaikkea kehon suoja ja lämmikettä, tausta jokaisen omalle persoonalle. Olen onnellinen todetessani, että myös teini-ikäinen tyttäreni, ja ehkä etenkin juuri hän, on tämän sisäistänyt.
Lokakuun Minimalismipelin emännöinnin myötä kaipaan kahta kovemmin helsinkiläistahoa, jonne pesussa reikiintyneet ja muut sinällään käyttökelvottomiksi kulahtaneet vaatteet ja muut tekstiilit voisi materiaalinkierrätysmielessä toimittaa.
En aio jatkossakaan viedä tekstiilijätettä H&M- tai KappAhl-ketjun myymälöihin, koska vastustan niiden käytäntöä alennuskuponkien jakamisesta räsypusseja toimittaneille. Tekstiilijätteen vähentämisessä on minun mielestäni – ja mm. Pohjoismaiden ministerineuvoston mielestä – kyse ennen kaikkea jatkuvan halpavaateostelun vähentämisestä, mitä alennuskupongit eivät varsinaisesti edesauta.
Maalaiskierrättäjä ja kaupunkilaiskierrättäjä
Helsingin keskustan kupeessa asuvalla perheellämme on aivan erinomaiset kierrätysmahdollisuudet 700 metrin säteellä kotoamme, mikä sai minut suorastaan hämilliseksi lokakuun Minimalismipeliä emännöidessäni. Lähimpään kierrätyskeskukseen on meiltä kolmisen kilometriä ja Kivikon Sortti-asemalle nelisentoista kilometriä. Todella monista suomalaiskodeista ovat vastaavat kierrätysmahdollisuudet kymmenien kilometrien päässä.
Tekstiilijätteen keräystarpeen ohella lokakuun Minimalismipelin myötä minulle konkretisoituikin pääkaupunkiseudulla / muissa isoissa kaupungeissa ja haja-asutusseudulla elelevien arjen erilaisuus. Kodin tavarat ovat erilaisia, säilyttämisen syyt ovat erilaisia, tavarapoistot ja niiden syyt ovat erilaisia – ja kierrättämisen käytännön todellisuus se vasta erilainen onkin.
Totta kai olen tiennyt tämän, mutta koulutetun ammattijärjestäjän palveluita ensisijaisesti pääkaupunkiseudulla tarjoavana ja ikäni eteläsuomalaisissa kaupunkikeskustoissa eläneenä minulla ei ole ollut eroavaisuuksiin juurikaan käytännön kosketusta. Nyt on. Omalta osaltaan tätä tietoisuutta on auttanut kasvattamaan myös Facebookissa toimiva Kodin raivaajan ABC -vertaisryhmäni, jonka jäsenistä moni otti osaa myös emännöimääni peliin. Lämpimät kiitokset ryhmäläisilleni ja kaikille lokakuun Minimalismipeliin osallistuneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti