maanantai 26. lokakuuta 2015

Ammattijärjestäjän 26. poisto lokakuun Minimalismipelissä


Osana Lokakuun Minimalismipelin 26. päivän poistoa kotoamme lähtevät viimeisen kerran hiekkalelut (11 kpl). Ne menevät jatkokäyttöön juuri kaksi vuotta täyttäneelle kummipojalleni. Lähi-Fidaan puolestaan lähtee yksi lasten lautapeli, pari lasikuppia, soiva korurasia, Marimekon pikkupussukka ja Hello Kitty -peltisalkku.



Itsepalvelukirppikselle myyntiin menee kaksi Arabian Ruska-kuppiparia, lukko ja Globe Hopen pussukka. Pari pientä magneettia päätyy roskikseen.

PS. Jos kaipaat buustia tavaroiden läpikäymiseen, emännöin lokakuun ajan Facebookissa Minimalismipeliä, jossa on ideana, että kuukauden ensimmäisenä päivänä kodista poistetaan yksi tavara, toisena kaksi ja niin edelleen.

Yhdysvaltalaisen The Minimalists -ryhmän lanseeraamaan Minimalismipeliin osallistuaksesi sinun ei tarvitse tavoitella minimalismia. Tavarat, jotka ovat sinulle tarpeettomia, saattavat kuitenkin olla jollekin toiselle tarpeellisia jo tänään.

Pidempikestoista vertaistukea tavaratuskailuun puolestaan tarjoaa Kodin raivaajan ABC -ryhmäni, ja ostomotiiveja pääsee yhdessä muiden kanssa tutkailemaan Facebook-tapahtumassani ”Tätä en ostanut lokakuussa 2015”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti