lauantai 24. lokakuuta 2015

Ammattijärjestäjän 24. poisto lokakuun Minimalismipelissä

Lokakuun Minimalismipelin 24. päivän poistona kiertoon lähtee koristetyyny, kahdet kuopuksellemme pieneksi käyneet kengät, keskimmäisellemme pieneksi jääneet shortsit, kaksi kulahtanutta tyynyliinaa, jonkun sukulaisen matkamuistokauha 70-luvulta, pari käyttöä vailla olevaa esikoisemme korua, pari hirvittävän hajuista miniparfyymiä, vanhentunut huulikiilto ja pari hotellin suihkusaippuaa, keskimmäisemme vanhoja koulukirjoja ja vanhentuneita lääkkeitä. Vanhentuneet lääkkeet lähtevät tietenkin apteekkiin ja Hello Kitty -lenkkarit ja koristetyyny päätyvät itsepalvelukirppikselle myyntiin. Shortsit, korut ja kauha lähtevät lähi-Fidaan. Kaikki muu kohtaa asianmukaisesti lajiteltuna roskiksen.



PS. Jos kaipaat buustia tavaroiden läpikäymiseen, emännöin lokakuun ajan Facebookissa Minimalismipeliä, jossa on ideana, että kuukauden ensimmäisenä päivänä kodista poistetaan yksi tavara, toisena kaksi ja niin edelleen.

Yhdysvaltalaisen The Minimalists -ryhmän lanseeraamaan Minimalismipeliin osallistuaksesi sinun ei tarvitse tavoitella minimalismia. Tavarat, jotka ovat sinulle tarpeettomia, saattavat kuitenkin olla jollekin toiselle tarpeellisia jo tänään.

Pidempikestoista vertaistukea tavaratuskailuun puolestaan tarjoaa Kodin raivaajan ABC -ryhmäni, ja ostomotiiveja pääsee yhdessä muiden kanssa tutkailemaan Facebook-tapahtumassani ”Tätä en ostanut lokakuussa 2015”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti