tiistai 28. heinäkuuta 2015

Elämän ruuhkahuipuista

Ihmisen elämässä tulee enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin vastaan ruuhkahuippuja. Sellaisen kohdalle sattuessa on korvaamattomaksi avuksi, jos tukikohta – koti – on toimiva, järjestyksessä ja helposti ylläpidettävissä.

Minulle ruuhkahuippu osui kohdalle jälleen tänä kesänä, kesä-heinäkuussa: esikoisen rippijuhlat, häämme ja puolisoni nelikymppiset juhlittiin kymmenien vieraiden voimin pääasiassa kotonamme. Merkittäviä perhejuhlia edelsi toimivaksi selkiytetyssä ja tarpeettomasta tavarasta karsitussa kodissamme vain ihan tavallinen viikkosiivous.


Kakutkin tein kaikkiin juhliin yhtä hyväksi havaittua reseptiä varioiden. Ei tavaravuorien mättämistä saunan lauteille, ei roinavarastoiksi tilapäisesti muutettujen makuuhuoneiden suljettuja ovia. Miten ihanaa!

Juhlien lisäksi huomiotani on tänä kesänä vaatinut liiketoiminnan kehittämisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen liittyvä opinnäytetyö, mikä on valitettavasti näkynyt hiljaiselona Elokuun Tilan ideapankki -blogissa.

Kesän aikana tapahtunutta


Juhlahumun ja opiskelun lomassa Elokuun Tilan verkkosivusto on muuttunut mobiiliystävälliseksi, ja olen ottanut käyttöön sähköisen ajanvarauksen. Olen lisännyt palvelutarjontaan konkreettisten ammattijärjestäjän palveluiden, somistamisen ja stailaamisen lisäksi erilaisia yksilö- ja pienryhmäohjauksen muotoja, joiden avulla pääsee selkiyttämään ajatuksia arjesta ja kodista sekä orientoitumaan itsenäiseen tai ammattijärjestäjän johdolla tehtävään käytännön työhön.

Orientoivaa yksilöohjausta edustavat ilmainen puhelinkonsultointi, omatoimiraivaajille tarkoitetut kartoitus- ja suunnittelukäynnit, Sokrates-kävelyt ammattijärjestäjän kanssa ja asumisen arjen tavoitekartta. Ryhmille puolestaan on tarjolla räätälöityjä 5–15 osallistujan workshopeja asiakkaiden toivomista aiheista, Kodin raivaajan ABC -vertaisryhmä Facebookissa ja Tervetuloa meille! -rinki, jonka palvelukuvauksen hiominen on vielä hiukan kesken.

Edellä mainittujen lisäksi olen liittänyt Elokuun Tilan verkkosivuille non-stopina pyörivän Kuukauden kysymys -arvonnan. Elokuusta lähtien arvon joka kuukausi yhden ilmaisen kolmen tunnin tavaralaji-inventaarion kuukauden kysymykseen vastanneiden kesken. Kannattaa osallistua: voit voittaa juuri sen tavaralaji-inventaarion, joka kodissasi on eniten tarpeen!

Ja tietenkin myös tänä vuonna on ohjelmassa perinteinen elokuun palvelutarjous: 20 %:n alennus kaikista 1.-31.8.2015 tehdyistä palveluvarauksista. Tarjous on voimassa pääkaupunkiseudulla, ja sitä voi hyödyntää 30.9.2015 asti.

Kaikki tähän mennessä ja tulevaisuudessa tekemäni Elokuun Tilan palveluiden kehittämistoimenpiteet tähtäävät tietenkin siihen, että voin entistä paremmin olla avuksi sinun elämäsi ruuhkahuipuissa – mihin tahansa ne liittyvätkin.

Tule mukaan kehittämään Elokuun Tilan palveluita


Olen kesän aikana lukenut aivan valtavan määrän kirjallisuutta ja viettänyt monia unettomia öitä opinnäytetyöaihettani ja erilaisia kehittämisideoita pyöritellen. Tarkoitukseni oli kirjoittaa opinnäytetyön raakateksti jo pitkälti valmiiksi tänä kesänä, mutta kesän harmaus ja sateisuus eivät valitettavasti ole tukeneet hankettani: olen niitä ihmisiä, joiden vireystilaan säällä on suunnaton vaikutus.

Lisäksi on myönnettävä, etteivät lasten kanssa kotosalla vietetyt lomaviikot ole olleet otollisinta aikaa liiketoimintastrategian uudistamista käsittelevän tutkimustekstin kirjoittamiselle. Jospa parin viikon päästä lähtisi opinnäytetyöhön liittyvä kirjoitustyökin sujumaan, kun lapset pääsevät takaisin jo kovasti kaipaamiinsa päiväkoti- ja koulukuvioihin.

Tietenkin käsittelen opinnäytetyössäni neljättä rakasta lastani, Elokuun Tilaa, ja siihen liittyviä tulevaisuuden visioita. Olen sopinut opinnäytetyöohjaajani kanssa, että otan muun muassa tämän blogin osaksi kehittämistyötä ja tuon tänne Elokuun Tilan palveluihin liittyviä ajatusten aihioita kehiteltäväksi yhdessä teidän kanssanne sitä mukaa, kun niitä opinnäytetyöprosessissa syntyy. Kaikki ideat ovat tervetulleita ja suureksi avuksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti