Vähäeleistä pohjoismaista muotoilua ja arkkitehtuuria on usein pidetty minimalistisina, joten minimalistinen kuvasto on meille suomalaisille osa sielunmaisemaa – joskaan ei niin vahvasti kuin tanskalaisille, noille käytännöllisen minimalismin mestareille, joilla ryöpsähtelevän runsas slaavilaisuus ei kuiski toisella olkapäällä.
Muotoilussa ja arkkitehtuurissa minimalismin tavoitteena on pelkistää aihe välttämättömiin osiinsa. Tämä ilmaus kiehtoo minua valtavasti, koska sitä juuri olen tehnyt omassa elämässäni ja kulloisessakin kodissani jo 30 vuotta: olen jatkuvasti pelkistänyt aihetta välttämättömiin osiinsa. Kun kaltaiseni taiteellinen, kauniita tavaroita ja niiden aitoja tai kuvitteellisia tarinoita rakastava somistaja-lavastajatyyppi lähtee minimalismin tielle, tietä muuten riittää.
Matka tuntuu sitä paitsi pitenevän sitä mukaa, mitä kauemmin sitä taittaa: aina vain harvemmat asiat ja esineet ovat välttämättömiä. Siitäkin huolimatta, että lasken edelleen välttämättömiksi myös monia puhtaasti esteettistä tarkoitusta palvelevia esineitä. Välttämättömyyshän on melkoisen subjektiivista, mikäli ei mennä pohdinnoissa aivan elämälle välttämättömien alkuaineiden tasolle.
Verkkokurssilla minimalistiksi?
Tietenkin googletin sanan minimalismi tätä blogipostausta tehdessäni. Minimalismin ilo -blogi on saanut suomalaisittain suuren suosion – jopa niin suuren, että se alkoi uuvuttaa blogin pitäjää. Verkossa näkyväksi tehty henkilökohtainen matka minimalismiin onkin alkanut toimia minimalismin periaatteiden vastaisesti.
Sitten törmäsin mainokseen: "Opi luopumaan turhista tavaroistasi kivuttomasti ja luo selkeyttä elämääsi tämän ilmaisen 30 päivän sähköpostikurssin avulla!" Tarkoitukseni ei ole olla millään lailla epäkunnioittava, mutta tuo on kyllä täyttä kukkua.
Edes 300 päivän sähköpostit eivät tee tavaroista luopumisesta kivutonta – eivätkä sinusta minimalistia. Jos hyvin käy, selkeyttä saattaa elämääsi tulla, mutta sekin on aivan sinusta itsestäsi kiinni. Tällä tarkoitan, että minun kokemusteni mukaan kukaan ei voi muuttaa elämääsi täysin sen ulkopuolelta, pelkkien sähköpostien välityksellä. Ei elämättä Elämääsi Sinun Kanssasi, edes hetkisen.
Digitalisoituminen on tuonut ja tuo jatkossa mukanaan paljon hienoja mahdollisuuksia ikääntyvälle yhteiskunnallemme, mutta tässä on nyt syy sille, etten aio ottaa yritykseni repertuaariin ensimmäistäkään tavarapaljouden karsinnan tai arjen haltuunoton verkkokurssia: minun nähdäkseni ei ole olemassa minkäänlaista vakiosabluunaa, joka toimisi kaikille. Jokainen ihminen ja jokainen tilanne on täysin uniikki.
Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, uskon aitoihin kohtaamisiin ja kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vain yhdessä sinun kanssasi ja tutustumalla elämääsi omassa arkiympäristössäsi voin löytää keinoja, joista on sinulle aidosti apua ja hyötyä.
Käsitteenmäärittelyä à la Vauva.fi
Tottahan kurkkasin minimalismia googletellessani myös Vauva.fi-keskusteluja. Sieltä löytyikin yllättävän pitkä, syyskuussa 2014 aloitettu viestiketju, jonka avauksessa kaipailtiin inspiraatiota, vinkkejä ja linkkejä erityisesti siitä, kuinka pärjätä mahdollisimman vähällä tavaralla (ts. monikäyttöisistä esineistä ja huonekaluista tai uusista käyttötavoista vanhoille esineille). Eräs kommentti kuului:
”No sellainen blogisti kuin Oma Koti Valkoinen julistaa olevansa minimalisti, mutta ostaa kyllä 1000 eurolla sisustustavaraa kuukaudessa ja laittaa vanhaa kiertoon. Että vitsihän tuo taitaa olla.”
Eli vitsi, todellakin. Myös ns. minimalismikausista kerrottiin:
”Minullakin oli tällainen minimalismikausi. Se oli ihan hauskaa mutta pidemmän päälle vähän pointitonta.”
Hauskaksi kuvailtu minimalismikausi on todennäköisesti pikemmin päälle liimattua kuin aidosti sisältä kumpuavaa, joten se on epäilemättä pidemmän päälle pointitonta. Mutta sitten vastaan tuli kommentti, johon oli oikein hyvä lopettaa jo hieman ahdistavaksi käynyt Vauva.fi-viestiketjun lueskelu:
”Askeetikko ja minimalisti ovat eri asioita.”
Asketismi ja minimalismi ovat eri asioita, vaikka ne usein toistensa synonyymeiksi mielletäänkin. Molemmilla sanoilla viitataan yleisesti aineellisesti niukkaan elämäntapaan ja molemmilla sanoilla on monille negatiivissävytteinen, vähintäänkin ankeahko kaiku.
Minusta asketismi on henkinen itseisarvo. Minimalismilla puolestaan on mielestäni toiminnallinen välinearvo, mikä tekee siitä keinon. Asketismihan tarkoittaa erilaisiin harjoitteisiin perustuvaa ruumiillisesti ja mielellisesti kurinalaista elämää, jonka ytimessä ovat itsekuri sekä halujen ja himojen hallinta – joita toki minimalismiin pyrkiväkin joutuu harjoittamaan uusien hankintojen osalta. Asketismiin kuuluvat yleensä oleellisena osana myös hyveiden harjoittaminen ja mietiskely.
Minimalismia mukavuudenhaluisille
Monilla minimalismin tielle lähteneillä on taustalla jokin merkittävä elämänmuutos tai heitä perin juurin ravistellut kokemus. Näin on esimerkiksi toisella maailmanlaajuiseen suosioon kohonneen The Minimalists -blogin pitäjistä: Joshua Millburnin äiti kuoli syöpään vuonna 2009 samassa kuussa, kuin Joshualle ja hänen vaimolleen tuli avioero. Millburnin tehtäväksi jäi tyhjentää äitinsä täpötäyteen ahdettu asunto tilanteessa, jossa tunnepuolella myllersi varmasti muutenkin rajusti. Loppu onkin some-historiaa.
Nyt tulee räväkkä väite: minä valitsin minimalismin silkasta mukavuudenhalusta. Tai no, ehkä vaikuttimena oli myös aimo annos käytännöllisyyttä. Mukavuudenhaluisena ja käytännönläheisenä nautiskelijana haluan, että elämässäni ja kodissani on elämisen tiellä mahdollisimman vähän turhaa – oli se sitten tavaraa tai mitä tahansa. Tämän taloudelliset ja ekologiset vaikutukset ovat tietenkin pelkkää suunnatonta plussaa.
Pölyjen pyyhkiminen on minusta toivottoman pitkäveteistä puuhaa, joten ensimmäisenä kotoamme lähti iso osa koriste-esineistä (ja muistakaa nyt, että olen sekä perimmäiseltä luonteeltani että yhdeltä koulutukseltani somistaja). Sitten saivat kyytiä imuroinnin ja moppaamisen tieltä eestaas siirreltävät esineet ja tarpeettomat huonekalut.
Astiat olivat oma juttunsa: stressaannun sekaisesta tiskipöydästä, joten astioita on syytä olla sen verran vähän, ettei niistä saa kummoista vuorta aikaiseksi, vaikka kaikki olisivat yhtä aikaa likaisina. Ylipäätänsä tulen rauhattomaksi täyttyvistä tasoista. Ja tasothan täyttyvät, jos niitä on, joten meillä niitäkin on mahdollisimman vähän. Ei sohvapöytää, ei yöpöytiä, ei koulupöytiä, ei sitä joka kodin pikkuroinamagneettia eli lipastoa kotioven vieressä.
Tässä kohden on syytä muistuttaa, että vaikka näkemykseni omasta arjestani onkin minimalistinen, ymmärrän kaikenlaiset katsantokannat enkä tuputa samaa näkemystä muille. Ammattilaisena näen asiakaskäynneilläni melko nopeasti, mikä sopii kenellekin kulloisessakin elämäntilanteessa. Yhtä totuutta ei ole.
Kuten ammattijärjestäjäkollegani hiljattain Huili-lehden Vieraasta kynästä -osiossa kirjoitti, minimalismiin liittyvä ”tavaroista ja muista turhista painolasteista luopuminen ei ole itsetarkoitus, vaan siten tehdään tilaa asioille, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä”. Tila, valo, toimistonanikin toimivan kotimme rauhallinen yleisilme, ajatustyö, yrittäjänä kehittyminen ja perheen kanssa oleilu ovat minulle ne tärkeimmät asiat.
Minimalismi ulottuu tavaroita syvemmälle, mutta usein tavaroiden karsiminen on se ensimmäinen koitos, joka konkreettisella tavalla laittaa alulle laajamittaisemman oleelliseen keskittymisen. Tavoista ja ajattelumalleista luopuminen se vasta vaikeaa on, joten sikälikin on hyvä lämmitellä tavaroilla (joiden sisään virtaaminen kylläkin yleensä on pinttyneiden tapojen ja ajattelumallien tulosta, joten itse asiassa kyseessä on muutoksen kehä, ei jana). Kotia suurempaan vaihtamatta tulee tilaa omalle olemiselle ja omille ajatuksille, tilaa tuntea itsensä paremmin. Ja vain itsensä tuntemallahan on mahdollista määritellä, mitkä todella ovat ne ”aiheen välttämättömät osat”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti