Mummomafian ”hurja aloitus” on ammattijärjestäjien arkea

kuva: Riia.Maria Kyllönen

- En ole koskaan elämässäni nähnyt mitään tällaista.
- Herrajumala, voiks tää olla totta!
- Voi kauheeta… Apua.
- Nyt mä en tiä, mitä sanoisin…
- Mä tunnen itseni kovin, kovin avuttomaksi.
- Se näytti musta masentavalta.
- En mä osannu ehkä olla vihanen, mä olin tosi surullinen.
- Sinnehän ei voinut ihan astua sisään, koska piti koko ajan hakea jalalleen tilaa.
- Sitä ei voinu pitää enää turvallisena ympäristönä vuoden vanhalle lapselle.

Kaaoksella korkeita katsojalukuja

MTV3-kanavalla alkoi eilen koko perheen toiminta-realityksi luonnehdittu sarja nimeltä Mummomafia. Sarjassa on ideana ratkoa erilaisten perheiden ja sinkkutalouksien arkisia pulmia ”järisyttävän mummoenergian” voimin.

Avausjaksollaan keskikatsojamäärän 622 000 haalinut sarja herätti heti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä ja luonnollisestikin myös vauva.fi-keskustelupalstalla. Keskustelijat arvailivat, mahtavatko mummot olla auttamassa ja tuomitsemassa. Surkuteltiin sitä, että Suomessa on näin uusavuttomia, elämälle allergisia ihmisraunioita. Todettiin, että ennen vanhaan pyydettiin avuksi kodinhoitaja ja ihmeteltiin, miksei kyseistä palvelua enää suosita.

kuva: Riia-Maria Kyllönen

Muutamat keskustelijat visioivat, että mummokonseptissa olisi aineksia tosielämäänkin: organisoiduista mummojen ja nuorempien ihmisten kohtaamisista voisi syntyä jotakin hienoa. Äitimentoreille ja mummotuutoreille olisi aivan taatusti tilausta myös vapaaehtoistyössä nuorten äitien ja perheiden tukena.

Pikaisella vilkaisulla miehet tuntuvat pitäneen ohjelmaa täytenä tuubana ja sosiaalipornona, jota ei yksinkertaisesti jaksa eikä viitsi katsoa. Miehet toisaalta myös asettuvat hyvin usein poikkiteloin silloin, kun vaimot olisivat jo valmiita pyytämään apua arjen haltuun ottamiseen. Jostainhan tämäkin kertoo.

Koulutettujen ammattijärjestäjien tavallista työnkuvaa

Hurjaksi ja pysäyttäväksi aloitukseksi kuvaillussa sarjan ensimmäisessä jaksossa ”1960-luvun laulava seksisymboli Kristiina Halkola, kaikkien meikkitaiteilijoiden esiäiti Raili Hulkkonen ja politiikan dinosaurus, ylipormestari Eva-Riitta Siitonen” pääsivät tutustumaan meidän koulutettujen ammattijärjestäjien työarkeen – vaikkeivat he todennäköisesti sitä tienneetkään tehneensä.

En ole kodinhoitaja, äitimentori enkä mummotuutori. Mutta toimivan arjen vertaisvalmentajana ja koulutettuna ammattijärjestäjänä teen usein töitä kodeissa, joissa tupakantumpit ja muut roskat ovat ympäriinsä levittäytyvänä yhtenä mylläkkänä syömäkelpoisten ja pilaantuneiden elintarvikkeiden, astioiden ja muiden käyttötavaroiden sekä likaisten ja "puhtaiden" vaatteiden kanssa.

Yleisen kaaoksen lisäksi kohtaan suhteettoman suuria vaate- ja lelumääriä, valtavan korkuisia tiskivuoria, eteisen nurkkaan jämähtäneitä roskapussikasoja, osaamattomuutta kotitalousjätteiden lajittelussa ja hyviä aikomuksia, jotka ovat jääneet kerta toisensa jälkeen aikomusten asteelle.

Uskokaa tai älkää, mutta kohtaan usein myös musertavan kaaoksen keskellä viimeisen päälle huoliteltuja kynsiä. Ja ihmisiä, jotka nimittävät hirmumyrskyn tekosilta vaikuttavia asuinolosuhteita hallituksi kaaokseksi. Mutta ennen kaikkea Kohtaan Ihmisiä.

On parikymppisiä juuri omilleen muuttaneita, joille ei ole koskaan opetettu, miten arjen askareista huolehditaan ja miten asumisesta ja muusta omasta elämästä otetaan vastuuta. On ruuhkavuosissa umpikujaan ajautuneita lapsiperheitä. On yksinhuoltajana tai omaishoitajana uupuneita keski-ikäisiä. Erityisen paljon on eronneita, leskiä tai muuten vain yksin asuvia, jotka eivät yksinkertaisesti enää välitä tai eivät arvosta itseään tarpeeksi pitääkseen oman kotinsa kauniina, puhtaana ja järjestyksessä. Ja sitten on myös niitä, joita ahdistaa kuvankauniin loft-asunnon kaappien ja varastojen ovien taakse piiloon kangettu kaaos. Ja kaikkea siltä väliltä.

- Mun asunto pääs tohon kuntoon välinpitämättömyydestä, ettei jaksanu enää kiinnostaa.

Mummomafialla ja oikeilla ammattilaisilla on eroa

On sinänsä varsin tervetullutta, että monet kotimaisetkin televisiosarjat ovat viime vuosina hiukan nakertaneet reikää meidän suomalaisten niin vimmaisesti ylläpitämiin kulisseihin. Sisustuslehtien tarjoilemat toiveunet ovat jotakin ihan muuta kuin kotien keskimääräinen arkitodellisuus – tai etenkin se todellisuus, joka on jo kaukana keskimääräisestä.

kuva: Riia-Maria Kyllönen

Mutta pitääkö näillä televisiosarjoilla olla toinen toistaan raflaavampia nimiä? Ja pitääkö niissä tosiaankin olla toinen toistaan teatraalisemmin ilmeileviä superhahmoja, yleensä julkkiksia, luotsaamassa tavallisia ihmispoloja ahdingosta? Hallitsemattomaksi riistäytyneeseen arkeen liittyviä ongelmia ja ahdistusta on todella olemassa, mutta mafiamummoilla, supermarjoilla ja oikeilla ammattilaisilla on aika lailla eroa.

Masentavalta voi tosiaankin näyttää, askelille ei saata löytyä tilaa ja koti voi olla vaarallinen niin henkisen hyvinvoinnin, tapaturmien, yleisen hygienian, hengitysilman kuin palokuormankin näkökulmasta.

kuva: Riia-Maria Kyllönen

Silti en toimivan arjen vertaisvalmentajana ja koulutettuna ammattijärjestäjänä koskaan taivastele, tuomitse, ole vihainen tai pyörittele silmiäni, vaan otan tosiasiat sellaisina kuin ne ovat ja ryhdyn asiakkaani kanssa toimeen koulutettujen ammattijärjestäjien eettisten sääntöjen ohjaamana. Aloitamme mahdollisimman tyynesti reunasta tai kasan päältä. Pidämme katseen tiukasti tavoitteessa, koska – Hannah Moren sanoin – esteet ovat niitä pelottavia asioita, joita näkee, kun siirtää katseensa pois tavoitteesta.

Mitä jos televisiossa kerrankin näytettäisiin asiat niin kuin ne oikeasti menevät järjestämisen ammattilaisen valmentaessa asiakastaan kohti toimivaa ja kaunista kotia ja kohtuullista arkea? Ehkäpä saamme tällaisen televisiosarjan lähitulevaisuudessa. Se se vasta olisi realitya, ihmiseltä ihmiselle.

Mutta yksi mafiamummojen ääneen lausuma havainto on todella tuttu minullekin:

- Siis tää on [kolmelta naiselta] kahen viikon duuni saada tää siistiks!

- Hyvä kun riittää, kuule.