Koulutettu ammattijärjestäjä pohdiskelee kaunista, toimivaa ja kohtuullista arkea, kierrätystä, tavaroiden tarinoita sekä hyvää elämää ja kokonaisvaltaista hyvinvointia asuinympäristön näkökulmasta.
torstai 13. joulukuuta 2012
Kiperiä kysymyksiä kalliiden asuinneliöiden haltijoille
Jos joku asia tässä maailmassa on fakta, niin se, että tilaa tuntuu aina olevan liian vähän, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.
Tutkailepa kerrankin oikein tarkasti, miten käytät ja hyödynnät kalliit neliösi. Erityisesti asuinneliöt täällä Helsingin keskustan liepeillä ovat järjettömän kalliita käytettäväksi mihinkään muuhun kuin aitoon elämästä nauttimiseen. Turhan tavaran säilömiseen niitä ei ainakaan kannata haaskata.
Mikä tahansa tila on järjestämisprosessin aluksi syytä jakaa mielessään alueisiin, joilla on erilaisia toiminnallisuuksia. Kun looginen järjestys luodaan näiden toiminnallisuuksien pohjalta, tilaa onkin yhtäkkiä enemmän kuin olisit ikinä uskonut.
Irtaimiston karsiminen on tilan tekemisen usein vaikealta tuntuva ehto. Tunnesiteet tavaroihin ovat monesti yllättävän vahvoja. Karsimisessa on pysyttävä tiukkana ja oltava itselleen rehellinen. Tarvitsenko tätä oikeasti? Käytänkö tätä ikinä? Jokaisen esineen kohdalla simppeli kysymys ja sen perään lyhyt ja rehellinen vastaus.
Laita kiertoon kaikki sellainen, mille ei ole käyttöä tai tilaa, mikä ei enää miellytä tai kiinnosta sinua ja mitä olet aikonut käyttää tai kunnostaa ”joskus myöhemmin”. Sitten voidaankin jo pohtia erilaisia kierrättämisvaihtoehtoja!
Tunnisteet:
ammattijärjestäjä,
asuinneliöt,
irtaimisto,
järjestys,
järjestämisprosessi,
karsiminen,
Professional Organizer,
tavarat,
tila,
toiminnallisuudet,
tunnesiteet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti